Taivaanrannanmaalari maalas unelmia

Hiphei, vuosi vaihtui ja raketit paukkui! Vietin uudenvuoden oikeen mukavissa merkeissä, söin paljon ja sytyttelin pienempieni puolesta tankkereita, lentokoneita, ampiaisia, lepakoita, sähikäisiä ja mitä vielä. Ensi vuonna ostetaan yks iso ja kallis pata, kattellaan sen suihkimista aikamme ja ihaillaan loppuilta naapureiden näytöksiä. Noiden pikkaraisten kikkareiden kanssa näpertelimiseen turhaantuu viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa tihuttaa pientä märkää sadetta. Kauhee kun musta on kasvanut iso ja tylsä ihminen, en enää sähikäisistäkään innostu.

Okei oli kivaa totta kai, eikä näpitkään jäätyneet kun ei sitä pakkasta ollut. Sais kyllä tulla. Tiedä häntä, josko vaikka suksille nousisin hankien laskeuduttua. Porukka skitsoo, kun oli musta joulu, ihan niin kuin oikukas sää olisi jotain uutta tässä maassa. Toisaalta on ihan oikeutettua kaivata hehkuvia hiutaleita tähän pimeyteen, ite oon tässä lomalla sortunut aika monta kertaa Fazerin siniseen, kun ei energiaa, luonnonvaloa, muualta saa. Mieltä lämmittää tieto siitä, että vaikka pakkaset on vasta tulossa, ollaan jo matkalla kohti valoa. Päivät pitenee koko ajan, auringonpaiste odottaa meitä mörriäisiä jo kärsimättömästi.

Kulunut vuosi ylitti taas odotukset. Ilo koostui sekä pienistä että suurista asioista. Mun on välillä vaikea käsittää, kuinka elämä onnistuu yllättämään joka kerta niin perinpohjaisesti. Vuoden lopussa lopputulos on aina yhtä arvaamaton ja juuri kun ehdin ajatella, että tämä oli elämäni hienoin hetki, tulee eteen jotain vielä hämmästyttävämpää. Juuri kun luulin oppineeni tuntemaan itseni, löydän peilikuvastani jotain uutta. Huomaan ajattelevani eri tavalla. Ajattelevani eri ihmisiä. Huomaan sanoneeni asioita, joiden en tiennyt olevan sisälläni. Ihminen muuttuu jatkuvasti, sisältä ja ulkoa. Toivottavasti en koskaan kyllästy hämmästelemään sitä jatkuvaa muutosta. Mistä se kumpuaa? Se on ihme.

Odotan siis vuodelta 2014 lisää ihmeitä. Joululoma lähenee loppuaan, enkä muista koskaan kaivanneeni lomaa, lepoa mielelle ja ruumiille, näin paljon. Tällä kertaa loman loppuminen ei merkitse samaa kuin aina ennen. Palaan oppimaan ja raatamaan, kyllä, mutta tämän jälkeen alkaa viimeinen rupeama nykyisessä koulussani. Enää vain hiukka koulunpenkkiä, sitten ylppärit ja - BANG. Kauan tuntemani maailma päättyy. 12 vuotta putkeen olen käynyt koulua. 12 vuoden ajan elämäni on koostunut pääasiassa koulunkäynnistä ja lomista. Olen ollut sidottuna tuohon laitokseen 12 vuotta. Mitä tämän jälkeen tapahtuu? Luultavasti ei mitään mullistavaa, elämä vain jatkaa kulkuaan ja sopeudun uuteen tilanteeseen. Silti, tuntuu vähintäänkin hassulta. Saa nyt nähdä, mitä tapahtuu. Enhän minä muutakaan voi. Odottaa ja nähdä. Odotellessa voisin vaikka elää tämänhetkistä elämääni. Valmistautua ylppäreihin ja piilottaa suklaat johonkin kauas pois. Saunaan vaikka.

Toivotukset tulee vähän jälkijunassa, mutta onnellista uuttavuotta nyt kumminkin!