Hei, olen 18 vee tyttö Nastolan peräkyliltä. Harrastan arjen huumoria, selittämättömiä tunnepurkauksia sekä ongelmallisiin tilanteisiin hakeutumista. Tykkään kissoista ja elämäni epäkohtien vuodattamisesta nettiin.
Tänään piti olla täydellinen opiskelupäivä. Heräsin aikaisin, keitin itselleni mikropuuron ja lähdin kirjaston hämyyn Laudatur 6: Todennäköisyys ja tilastot -kirja kainalossani. Puolitoista tuntia myöhemmin pakkasin tavarani turhautuneena ja mitään aikaansaamattomana. Kiersin kaikki mahdolliset auki olevat vaatekaupat, kun kerran kaupungissa olin. Suurin osa oli kiinni, joten pian istuin bussissa entistäkin turhautuneempana ja hikisenä toppatakissani.
Halusin vain kotiin keittämään itselleni tomaattikeiton pussista. Isä halusi lasagnea. "Ei se niin vaikeeta voi olla. Äiti tekee tätä koko ajan." Mitä useampi kokki, sen sakeampi soppa, olisi pitänyt tietää.
Olette varmasti kuulleet lämminverisestä ja äänekkäästä Etelä-Eurooppalaisesta kulttuurista. Italiassa ystävällinen torikauppiaan ja asiakkaan välinen kovaääninen keskustelu saattaa kuulemma ulkopuolisen korvaan kuulostaa tuliselta riidalta. No, Turkki on siinä Italian vieressä heti Kreikan jälkeen. Kun me siis huudettiin kilpaa jauhelihan rasvaisuudesta (isän mielestä jauheliha ei ollut rasvainen, kaikki se oranssi neste oli kuulemma tomaattia), ei ollut kyse mistään vakavasta.
Anyways, lopputulos oli ainakin päällepäin ihan kiva. Se näytti kovin lasagnemaiselta. Isä haarukoi sitä nyt siellä kavereidensa kanssa, eikä ainakaan vielä kukaan ole noussut pöydästä ennen aikojaan. Henkilökohtaisesti pidin viisaampana liueta paikalta, jottei kukaan voisi kysyä, kuka teki ruuan. Istun mieluummin täällä vähän niin kuin pommisuojassa.
Okei nyt ne puhuu siitä ruuasta. Tarviin paremman äänieristyken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!