Miksi pelkään pieniä lapsia

Rakastan lasten kanssa touhuamista ja maailman tarkkailua kaksivuotiaan tasolta, mutta pienissä lapsissa on myös puolia, joihin suhtaudun melko varautuneesti. Niin paljon kuin pidänkin pikkuisista palleroposkisista kakkaroista ympärilläni en osaa kuvitella ryhtyväni luokanopettajaksi tai tarhatädiksi tai vastaavaksi. Koska joskus pelkään lapsia. Haha tosi hauskaa, lapsifobiaa. En halua olla julma. Silti, tässä tulee lapsirakkaan teinin tunnustukset. Kauhunhetkeni babysitterinä.

1.Tuhat ja yksi tapaa käyttää mielikuvitusta
Kaikki me olemme olleet joskus lapsia. Lapset leikkivät ja puuhastelevat ja joskus homma riistäytyy käsistä ja nukkeleikit muuttuvat hirttäjäisiksi (viittaan tällä tietenkin niihin vanhanaikaisiin barbeihin, joilta sai pään irti). Lapset katsovat maailmaa niin eri näkökulmasta, ettei heistä ole välttämättä ollenkaan kummallista, että barbi kurvailee tohveliautollaan ilman päätä. Se on vain hervottoman hauskaa. Täysin normaalia. Jokapäiväistä arkea. Ja myös hemmetin karmivaa.

2. Ikiliikkuvat hilavitkuttimet
Lapsenvahtikeikka alkaa hyvin. Katsotaan telkkaria, tehdään palapeliä, keinutaan pihakeinussa, pompitaan trampoliinilla ja rakennetaan maja sohvapöydän alle. Sen jälkeen vielä leivotaan keksejä, pelataan lautapeliä, hypitään ruutua ja twistataan. Uudestaan ja uudestaan. Osoittamatta minkäänlaisia väsymyksen merkkejä. Mistä lapsi löytää kaiken sen energian? Vielä tärkeämpi kysymys: mihin me isot ihmiset olemme sen kadottaneet?

3. Järjenvastainen mieli
Kun minulla syttyy väittely pikkusiskoni kanssa, vetoan aina korkeampaan koulutusasteeseeni ja laajempaan elämänkokemukseeni. Toisin sanoen: olen elänyt tällä maapallolla 7 ja puoli vuotta sinua kauemmin, tiedän kyllä mistä puhun. Kymmenvuotiaaseen tämä menee täydestä, hän hyväksyy auktoriteettini ja jatkaa jupinaa itsekseen. Tai kirkuu kovempaa kuin minä papatan. Niin tai näin, pienen lapsen kanssa tämä ei toimi. Kaksivuotias katsoo jäkättävää aikuista (niin, ollaanpa sitä nyt NIIN aikuisia t. neiti 18 vee) tasan kaksi sekuntia, kääntää päänsä ja jatkaa kissan hiekkalaatikon analysoimista. Tieto ei ole valtaa. Kissanhiekka on mielenkiintoisempaa kuin luento ihmisiä tappavista viruksista.

...ja luultavasti vielä moni muukin asia, jotka eivät nyt vain tulleet mieleen. Unohdinkohan jotain olennaista?

On paljon asioita, joita isojen ihmisten tulisi oppia pienemmiltään. Lapsissa on sitä tiettyä koskemattomuutta ja kokemattomuutta, mutta se on heidän etunsa. Taaperon aikakäsitys on erilainen, ei välttämättä vääränlainen. Ei koskaan saattaa tarkoittaa ei juuri nyt, mutta ehkä jo huomenna. Paljon on puhuttu siitä, kuinka jokaisen pitäisi oppia elämään enemmän hetkessä ja nauttimaan elämän pienistä iloista. Lapset ovat yolon edelläkävijöitä. Itse yritän parhaani, menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin... Esimerkiksi jäätelöpallon hierominen naamaan olisi varmasti hurrrrrjan mielenkiintoista ja stimuloisi tuntoaistia aivan uudella tavalla, mutta on sentään edes yritettävä käyttäytyä kuin ihminen ainakin. Valitettavasti. On sulauduttava normeihin. Esitettävä normaalia. Tylsää. Harmaata. Elotonta. Ei jäätelöä naamassa. Meh.