Kaksipäiväiset viikonloput jokaisen viisipäiväisen arjen jälkeen.
Yllä oleva lause liittyy siis
Pauliinan heittämään jouuhaasteeseen, jonka tarkoituksena on joulukalenterin tapaan kirjoittaa blogiin
melkein joka päivä positiivinen ajatus. Ajattelin heti että nou hätä, tämähän on kuin minulle tehty, lasi kun on minulla aina puoli täynnä. Kuitenkin juuri tänä viikonloppuna on tullut tuskailtua jos jonkinmoisten maailmanlaajuisten ongelmien kanssa. Karkeasti summattuna maailman ekologinen tilanne, ihmiskunnan tulevaisuus ja omat elintapani ovat olleet pohdinnan alla. Luen juuri amerikkalaisen Colin Beavanin kirjaa nimeltä
Ekovuosi Manhattanilla, joka kertoo kirjailijan omasta henkilökohtaisesta yrityksestä pelastaa maapallo tuholta ja elää vuoden ajan mahdollisimman ekologisesti. Kirja ei itsessään ole kummoinen, mutta riittää masentamaan minunkaltaiseni ihmisen yhden bussimatkan aikana. Alkaa vain jo ottaa päähän muovipusseihin tukehtuvat merikilpikonnat ja kuten viisas ystävä kerran sanoi, ei ihmisiä syyllistämällä mihinkään päästä.
Vieläkin riemastuttavamman asiasta tekee tämä jouluhärdelli kaikkialla. Suklaajoulukalenterit, joissa on enemmän pahvia kuin suklaata ja joululahjat, jotka päätyvät kaapinperälle pölyttymään ja joulukoristeet, jotka seisovat pöydällä vain pari hassua viikkoa vuodesta... Äh, tykkään kyllä joulun tunnelmasta, mutta tällä hetkellä on vain sellainen olo, että haluaisi muuttaa Fijille asumaan pieneen savimajaan ja tanssimaan hulahulaa auringonlaskuun.
Aloha.
I know you love me right, tämän piti olla
positiivinen postaus. Mutta onhan tuolla tuo yksi lause. Onneksi on viikonloput olemassa. Saavat lumiaurat aka arjen supersankarit putsailla kaunista, valkeaa lunta pois teiltä. Iloitaan lumesta kun sitä vielä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!