Eilen illalla polkaisin lähikauppaan ja livahdin sisään pari minuuttia ennen sulkemisaikaa. Maksaessani kassalla, tuli vilkaistua takanani asioivaa kahta poikaa, jotka lastasivat parhaillaan omia ostoksiaan liukuhihnalle: kolme pussia mättö äksää, marinoituja kanafileitä, kananuggetteja, muutama 1,5 litran limsapullo. Hitaasti käänsin katseeni omiin ostoksiini. Näkkäriä, ruisneppareita, luomumyslipaketti, litran tölkki maustamatonta jogurttia. Järkytyin. Milloin minusta tuli näin... Kunnollinen? TYLSÄ.
Poikia ei tuntunut haittaavan pätkääkään e-koodit, hiilihydraattiprosentit tai kotimaisuus. Katsoin sivusilmällä vierestä, kun pojat pakkasivat muovipakkauksiaan muovipussiin samalla kun minä sulloin omiani Jameran kangaskassiin. Olivat vieläpä liikenteessä luontoa saastuttavalla mopolla, minä sotkin niska limassa polkupyörällä ja pidin yllä peruskuntoa. Kummankaan kasvoilla ei näkynyt häivähdystäkään siitä, että olisivat kantaneet huolta napajäätikön jääkarhujen kohtalosta.
Joskus kauan sitten unelmoin elämäntavasta, joka olisi kaikin puolin terveellinen ja pullollaan luomua. Nyt, kun kasvikset ja hyötyliikunta ovat osa arkisia valintojani, en enää olekaan varma.
Äkkiä ilta sateenkaaren väristen karkkien, epäeettisesti tuotettujen nuggettien ja hiilihapotetun sokeriveden kanssa kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Osaisinko enää edes olla välittämättä? Lisätäänpä kesäloman tehtävälistalle Pistä ranttaliksi -kohta. Ei aina jaksa olla vastuullinen, ei koko ajan voi kantaa huolta eläimistä ja ihmisistä toisella puolella maapalloa. Pärjätköön hetken ilman tukeani, meikä aikoo ahtaa ittensä täyteen moskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!