Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa

Miten joku voi olla rakastamatta tätä ah niin kaunista Suomen maata? Tämä oli ensimmäinen kesäkuu YHDEKSÄÄN VUOTEEN, jonka olen viettänyt täysin Suomen maaperällä. Yhdeksän peräkkäisen vuoden ajan olen pyyhältänyt Turkkiin heti, kun koulusta on tullut lähtölupa. Tänä kesänä mikään ei menekään niin kuin pitäisi, koska halusin kesätöihin ja koska joskus vain tulee tehtyä tavallista huonompia päätöksiä. Mutta ei se mitään, tästä kuoriutuikin oikein mukava suomalainen kesäkuu.

Viime juhannus oli siis yhtä lailla ensimmäinen juhannukseni yhdeksään vuoteen. En odottanut juhannukselta muuta kuin vapaapäivää ja univelkojen kuittailua (univelkoja kesälomalla - karmivää, eikö?), mutta niin siinä vain kävi, että hetken mielijohteesta syntynyt ajatus matkasta Suomen luontoon otti kuin ottikin tulta alleen. Naputtelin hakukoneeseen "Suomen kansallispuistot", selasin listalta kauneimman kuvasarjan, ja niin lähdettiin Kolille, lähelle Pohjois-Karjalaa. Voitte arvata mikä biisi soi päässä Joensuusta Kolinkylälle.

Kauniista maisemista puhuttaessa käytetään yleensä termiä "henkeäsalpaava", mutta määränpäässä Paha-Kolilla henki kulki paremmin kuin koskaan aiemmin. Ahmin miasemia jokaisella aistillani, yritin epätoivoisesti piirtää täydellistä kuvaa muistiini. Otin muutaman valokuvan, mutta jätin räpsimisen sikseen, kun digipokkarini ei millään osannut vangita sitä kaikkea.

Vuohenputkiohukaisia ja puolukkasurvosta.

Kuvittelin ensin, että tästä tulisi varsin ahkera kesäloma, johon sisältyisi YO-kokeisiin valmistautumista ja töitä. Töiden ohella ehti sittenkin lomailla, ja viikonloppuisin on ollut aika täyteen buukattua.

  Niin se vaan on, että vaikka tykkään tyhjänpäiväisestä oleilusta ja kattoon tuijottelusta, alkaa kotona istuminen ahdistaa jo parissa päivässä. Maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Varsinkin Suomessa, sitä nähtävää ainakin. Toivon voivani joskus palata Kolille, ja muutenkin keirtää Suomea. Eikä ne hyttyset mitään meitä piinannut, vaikka niistä kovasti varoiteltiin, kärpäset enemmänkin.

 Vuohenputken lehtiäkin voi syödä, tiesittekös sitä? Minä olen elävä ja kävelevä todiste siitä, että ihan hyvin voi.