Jalat, jotka ovat koko ajan menossa johonkin. Jalat eivät ole maassa, vaan ne kulkevat maata pitkin. Painavat kaasupoljinta, veivaavat polkupyörän pyöriä, huljuttelevat kirkkaassa vedessä rantakalliolla, kaivautuvat viileän rantakaistaleen kosteaan hiekkaan.
Koti on mukava paikka, jonne palaaminen tuntuu aina hyvältä, mutta tuntuisiko se niin mukavalta, ellei olisi välillä poissa? You only miss the road when you're heading home ja vice versa, eikö se niin mene?
Onko Suomessa jotain vikaa? Ei tietenkään. Entä Nastolassa? On, mutta se ei ole syyni lähteä pois. Enkä minä koskaan lähde pois, siirryn vain eteenpäin. Laajennan elintilaani. Nykyinen tila on hyvä, mutta tavoittelen parempaa. Alkuruoka voi olla hyvää ja suorastaan viedä kielen mennessään, mutta se ei estä siirtymästä pääruokaan. Minulla on nälkä, vatsan pohja on kaukana tavoittamattomissa. Jatkan alkuruuasta pääruokaan, odotan malttamattomana jatkoa. Ensin Nastola, sitten Lahti, Helsinki ja koko maailma.
Mitä minä etsin? Miksi maailmanmatkaajat matkustelevat ja liikkuvat niin paljon paikasta toiseen? Matkustelu avartaa ja blaablaa totta kai. Myönnettäköön nyt vain, että se on kivaa. Jotkut tykkää suklaavanukkaasta, toiset matkustelusta. Kertokaapa minulle, kuinka makuasioista olisi järkevää kiistellä.
Oliko tässä postauksessa juurikaan järkeä? Ei, mutta koska olen tullut siihen lopputulokseen, että maailma on hullu, en välitä. Sellainen ihminen on. Hakee hyväksyntää omalle toiminnalleen ympäristöstään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!