Ei yhtään oppituntia, mutta tunnevuoristorataa ihan tarpeeksi. Oli palautuspäivä, kokeiden palautuksia yksi toisensa perään, ja nyt on taas purtu huulta kyyneleitä pidätellen, rukoiltu armoa opettajilta numeron korotukseen ja tanssahdeltu koulun käytävillä onnesta sekaisin. Loppusaldoon olen kovin tyytyväinen, ainoa mikä jäi harmittamaan oli tuo matikka... Ehdin jo innostua, että läpi meni, mutta opettaja passitti minut silti uusintaan. Ihan kiva sinänsä, että edes joku uskoo minun pystyvän parempaankin. Itse en enää oikein jaksaisi.
Sitä on välillä kiva huomata, että lukio on minulle oikea paikka. Monesti olen valittanut, että lukio on paikka vain tuleville lääkäreille, lakimiehille ja niille, jotka eivät tiedä, mitä elämältään haluavat. Minusta ei tule lääkäriä eikä lakimiestä, se on selvä, joten kuulun tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Silti, vaikka lukio kuinka tuntuisi turhalta raatamiselta, palautuspäivät palkitsevat. Kun opettaja ylpeänä röyhistää rintaansa ojentaessaan koetta. Harvoin sitäkin minulle enää tapahtuu, mutta ne harvatkin kerrat ovat upeita. Omalle polulleni on sattunut aivan ihania opettajia. Niitä, joita kiinnostaa, miten minulla menee. Niitä, jotka kysyvät, että mikä on kun ei suju. Yläasteella kuulin ihan tarpeeksi puhuttavan lukiosta, jossa ei ole luokkia eikä siten luokkahenkeä, opettajilla on niin paljon oppilaita, etteivät he muista kaikkien nimiä saatika huomaa oppilaan kehitystä. Hiiteen tuo kaikki ennakkoluulo mikä minulla oli. Meillä on maailman huumorintajuisin ja kannustavin luokka ja on opettajia, joille voi mennä juttelemaan.
Tuli minusta isona sitten mikä tahansa, ahkeruus ei ainakaan koskaan ole haitaksi. Siispä aion jatkaa ranskan sanojen pänttäämistä ja aion valvoa yhä useampia iltoja äidinkielenaineen ääressä. Aion kiusata veljeäni hänen pieninä loma-aikoinaankin derivaatoilla ja raja-arvoilla. Aion lukea tylsillä bussimatkoilla synapseista ja aivojen toiminnasta (koska kuulokkeet pätkivät niin pahasti, ettei bussissa ole muutakaan tekemistä). Ennen kaikkea aion tehdä opiskelemisesta hauskaa ja kannattavaa. Aion iloita täysillä jokaisesta onnistumisesta ja ottaa opikseni epäonnistumisista.
Elämä on liian lyhyt valittamiseen ja epäonnistumisten kanssa polkemiseen. On parempi vain huomata ja myöntää, mikä meni vikaan, ja sitten muuttaa sitä parempaan. Jos ajattelet, että olet aivan surkea kokki, niin aivan varmasti oletkin, ellet tee asialle jotakin. Sinulla on aina kaksi vaihtoehtoa; harjoittelet ja tulet paremmaksi, tai sitten olet onnellinen sen kanssa, mitä olet.
Näihin mahtipontisiin sanoihin vedoten vedän yöpöydän alta esille joulukuun Demin ja tuotaah... Lepuutan aivojani huomisen urakkaa ajatellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!