En oikein jaksais paasata siitä, mitä kaikkea suomalaisuus on, puhua saunasta, salmiakista ynnä muusta. Itse kuulin sitä ainakin ihan tarpeeksi jo itsenäisyysjuhlassa koulussa, jote otetaanpa uusi näkökulma tähän.
Miltä suomalaisuus tuntuu?
Eilen siellä salissa, itsenäisyyspäivän juhlassa, näytettiin videona suomalaisia asioita. Sotaa, fazeria, fiskarsia, sotaa, talvisotaa, jatkosotaa, saunaa, xylitolia ja vielä vähän sisällissotaa. Se tunne, mikä valtasi kehon... Kylmät väreet siinä kulki uudestaan ja uudestaan. Iho meni kananlihalle. Ajattelin heti, että kylläpäs täällä vetää. Joku tuulenvire varmaan.
Ei se mikään tuulenvire ollut. Se oli kehon reagointitapa, tunne, jota ei autonomisesti osaa säädellä. Se tulee jos on tullakseen, se tunne asuu sisälläni, eikä sitä voi sinne taitavinkaan viherpeukalo istuttaa, mutta samalla se on se sitkein rikkaruoho (okei, ehkä enemmänkin kaunis ruusu) jota ei voi peittää tai kitkeä pois, vaikka kuinka yrittäisi.
Sama tune yllättää minut vuosi toisensa jälkeen, kun Turkish Airlinesin lentokone laskeutuu kesä- heinäkuun vaihteessa Helsinki- Vantaan lentokentälle. Kun ihmismassa alkaa valua koneesta ulos, kuuloetäisyydellä on äkkiä kymmeniä suomalaisia ääniä. Satoja suomenkielisiä sanoja. Suomalaisia kasvoja, vartaloita, Puman t-paitoja ja vyölaukkuja. Automatka kotiin on aina paras; suomenkielisiä liikennemerkkejä, mökki jonka yllä lukee "Nakki-Kioski".
On sitäkin nähty, että keho alkaa hylkiä suomalaisuutta... Joskus ensimmäinen ajatus Suomen rajojen sisällä on: Vihaan suomalaisia. Ärsyttäviä kaikki. Vihaan lauhkeaa ilmastoa. Vihaan, vihaan, VIHAAN blondeja, sinisilmäisiä ihmisiä. Älkööt kukaan ottako tätä henkilökohtaisesti, luulen että tuo tunneryöppy voidaan selittää sillä shokilla, kun ympäristö muuttuu niin äkisti. Yleisesti ottaen suomalaiset on mukavaa porukkaa, no better place on earth <3.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa vuosia, ehkä koko ikänsä, mutta eivät siltikään tunnista itsessään suomalaista. Miksei heissä ole versonut suomalaisuuden tunnetta? Toisille se vain tulee ja toisille ei, niinkö? Onko sen niin sattumanvaraista? Pitääkö minun pitää itseäni onnekkaana, koska suomalaisuuden siemen on syvällä sisälläni?
Maybe it was ment to be.
Hups, nyt mentiin ehkä vähän Hollywoodin puolelle. Siltä se kuitenkin usein tuntuu. Ja niin varmasti onkin. Aivan varmasti kaikella on tarkoituksensa. Toivon vain, että jokainen löytää paikkansa. Ettei kukaan joudu väliinputoajaksi, ettei kellään olisi tunne, ettei kuulu mihinkään. Jos ei kuulu tänne, missä ikinä silloin onkaan, toivottavasti jossain tulee sellainen olo, että täällä minun olisi pitänyt olla alusta asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!