Ihminen on heikko. Ihminen toistaa samat virheet, kompastuu samoihin kiviin sillä samalla polulla, jota tallaa vuodesta toiseen, ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen.
Jostain hassusta syytä mulla on tällä hetkellä oikein nöyrä olo. Sellainen maailma on niin suuri ja minä olen vain pieni palanen elämän suuressa pelissä -tyyppinen fiilinki. Johtuu ehkä siitä, että taas kerran kaikki koreat suunnitelmat, odotukset ja pilvilinnat, joita ehdin kasata tässä lomapäivien aikana elämäni valtatien varrelle, romahtelivat yksi kerrallaan maan tasalle. Minä vaan niin kovasti pidän suunnitelmista. Miksi elämän pitää huitaista suloisia unelmiani niin kovalla kädellä. Miksen kerrankin saisi olla varma siitä, mitä tulen seuraavan vuoden aikana puuhaamaan. Olisi ihan mukava nähdä joskus edes parin kuukauden päähän. Pidän toki yllätyksistä ja spontaaniudesta, mutta niin kovin monet kysymykset kiusaavat mielenrauhaani.
Mihin pääsen opiskelemaan? Mistä saan kesätöitä, saanko ollenkaan? Jääkö minulle edes aikaa tehdä töitä? Pääsenkö tänä keväänä vihdoin matkustamaan ulkomaille? Aloitanko ensi maanantaina uuden matematiikan kurssin vai tuhlaanko siellä vain aikaani? Kissan pieksut sentään, enhän minä edes ole enää varma, mihin kouluun aion hakea.
Pitäisi tosiaankin alkaa ajatella ennen näiden tekstien kirjoittamista. Tämä nyt on taas vain tällaista tajunnanvirtaa. Hyppelen kaivosta kukkaruukkuun. Koettakaa kestää, ihmiset. Te pienet, suuret ihmiset. Lupaan parantaa tapojani. (Mutta en muutu, sillä uskoakseni ihmset eivät muutu.)
Kun nyt tarpeeksi oudoksi meni, en kai voi enää pahentaa tilannetta mainitsemalla, kuinka ällöromanttisen elokuvan näin tässä vähä aika sitten. About Time on ehdottomasti siirappisin, yllättävin ja sydäntälämmittävin romanttinen komedia pitkään aikaan. Tälle tasolle yltää minun listauksessani vain 500 Days of Summer. Joten jos edellä mainitut adjektiivit sytyttivät, niin suosittelen. Äläkä sitten ota selvää juonesta etukäteen, vaan anna sen yllättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!