Härregud kuinka on ollut tylsää vain kotona istuessa. Puoli vuotta sitten vitsailin pitäväni ikuisuuden mittaisen kesäloman, ja tässä sitä ollaan. Astuttiin jo syyskuun puolelle, eikä vieläkään työpaikkaa. Hakemusta on toisaalta jo niin monessa paikassa, että luulisi jostain jotain nappaavan.
Varmaan turhauttavinta tässä on se, että tekemistä tässä talossa totta kai riittää; loputtomasti tiskiä, pyykkiä, ruuanlaittoa (josta aiheutuu lisää tiskiä) ja sitten niitä pirun omenoita. Kiva, syksy on ovella, oikein mukavaa. Mutta. Omenat. Kaikkialla. Omenapiirakkaa, omenapaistosta, hilloa, muusia, pannukakkua. Ja niiden kerääminen, saatika kuoriminen, se vasta hilpeää puuhaa onkin.
Mutta kun minä en ole mikään kodinhengetär. Pyykkikori käsissäni tunnen itseni hyväksikäytetyksi orjaksi, vaikken sitä tietenkään ole. Olisin vain niin paljon mieluummin töissä, kaikkein mieluiten koulussa. Sellaiseenhan minä olen tottunut. Onko tämäkin nyt sitä aikuistumista, kun pitäisi hoitaa velvollisuuksia ja osallistua kodinhoitoon muutenkin, kuin vain tyhjentämällä tiskikonetta?
Pientä ikäkriisiä myös ilmassa, sillä maagista 18 vuoden ikääni on jäljellä vain vaivainen kuukausi. Hngh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!