See you soon again, darling Turkey

Se iski siinä vaiheessa, kun käännyin koivujen värittämälle tielle, jonka päässä odotti koti. Se iski tietoisuuteen jäätävällä voimalla, ja hetkeksi unohdin katsoa, tuleeko oikealta ketään. Puristin ohjauspyörää ja hengitin syvään. Tajusin, että täällä en pääse piiloon. Olin jälleen palannut paikkaan, jossa en voinut kätkeytyä varjoon, esittää viatonta sivustakatsojaa. Kuukauden ajan olin saanut olla irti kaikesta, kuulumatta mihinkään valtioon, lääniin tai kaupunkiin. Kuukauden ajan olin ollut määritelmien ulkopuolella, leijunut tyhjiössä ilman siteitä. Miljoonakaupungin sykkeessä olin ollut näkymätön, vain pisara juoksevassa koskessa.

Nyt kaikki on toisin, kaikki on taas ennallaan. Antiikkinen sänkyni ja ylitsepursuava kynäpurkkini olivat siellä, mihin olin ne jättänytkin. Kun suihkussa vesi tuli ylhäältäpäin ja juuri oikean lämpöisenä, tunsin olevani kotona. Mutta samalla kun maistelin maailman kauneinta ja maukkainta hanavettä, taistelin ahditstusta vastaan. Olen nyt palannut maailmaan, jota rytmittävät rutiinit. Maailmaan, jossa aikaa ei määritä aurinko, vaan kello. Maailmaan, jossa tomaatin hinnalla on väliä. Maailmaan, jossa olen jo kauan rakennellut itselleni omaa pientä lokeroa. Projekti on vielä kesken, rakennustyömaa odottaa mestariaan. Nyt olisi aika tarttua tarjolla oleviin työkaluihin ja jatkaa urakkaa. Olen vain vielä hieman hukassa, antakaa minulle hetki aikaa hengittää.

Ensin kuusi tuntia yöbussilla Istanbuliin, sitten metrolla lentokentälle. Paperisähläystä, aamiainen kahvilan kylmähyllystä ja viimeiset liirat ylihinnoitelluihin sipseihin. Lentokoneeseen päästessäni olin niin puhki, että kun puolen tunnin nokosten jälkeen havahduin takaisin maan pinnalle, huomasin, että todellakin jökötimme edelleen maan pinnalla. 40 minuuttia suunniteltua myöhemmin otti kone vihdoin suunnan kohti Helsinkiä. Kun lento kuitenkin saapui täysin aikataulussa perille (myötätuuli vissiin?) mietin, kuinka osuvasti Ville Haapasalo sanoi kirjassa Et kuitenkaan usko Venäjästä: "Tässä maassa mikään ei toimi, mutta kaikki hoituu." Lause pätee ilmeisesti koko Aasiassa, ainakin Turkissa, jossa esimerkiksi liikennesäännöillä ei juuri ole painoarvoa, mutta silti perille pääsee useimmiten suht ehjänä. Moni asia saattaa näyttää ulkoapäin täydeltä kaaokselta, mutta sisäpuolella kaikilla on paikkansa ja tehtävänsä.

Väsyneena ja kiitollisena tästäkin seikkailusta rojahdin eteisen lattialle ja mietin kuumeisesti, mihin suuntaisin seuraavaksi. Ehdotuksia?