Enää tunteja lähtöön.
Kiinaan.
Se Kenia siis, jonne meidän piti kouluryhmän kanssa lähteä. Nairobissa tapahtuneiden väkivaltaisuuksien vuoksi kohde vaihtui, ja kunnolla sitten vaihtuikin. Hitsi, se on pitkä tarina. Ei menneillä niin väliä, tärkeintä että oollaan oikeasti lähdössä huomenna Kiinan maalle. Täysin vieraaseen kulttuuriin, vieraan kielen luo ja omituisen ruuan äärelle. Tekee mieli vaan kiroilla. Kiroilu alkaa silloin, kun tavalliset sanat loppuvat.
Jännintä on se, että koska kaikki on tullut niin tiuhassa aikataulussa, ei vatsassa kutkutakaan tuttu jännitys. Lähinnä hämmästys ja epäusko siellä mongertaa. Nyt ei kuitenkaan saa jäätyä, muuten menee koko matka ohi. Täytyy avata mieli, vaikka kulttuurishokki pyrkii sitä sulkemaan.
Olen huono käyttämään kameraa. On masentavaa katsella kuvia jälkeenpäin, kun ymmärtää, että omin silmin nähtynä kaikki on aina paljon kokonaisvaltaisempaa ja upeampaa. Niinpä, silloin kun olisi ollut mahdollisuus imeä tuoksuja, ääniä ja maisemia, turisti kuvaa. Katsoo Kiinaa linssin läpi.
Uteliaalle kotiväelle (ja facebookille) täytyy kuitenkin tuoda pala maailman väkirikkainta valtiota, vaikkakin sitten vain kaksiulotteisina.
24 ja puoli tuntia. Sitten ei enää pakata, sitten ei enää jossitella. Vaan mennään. Pelko, jännitys, kauhu, innostus, mielen räjähtäminen - kaikki on tervettullutta. Kunhan ei vain sitä lukkoon menemistä.
Kaikki aistit auki. Hengitää sisään, ulos. Ja sitten matikantunnille.
tiistai 15. lokakuuta 2013
perjantai 11. lokakuuta 2013
Hengitä, olet sen arvoinen
Aaaaaaah viikonloppu. Syvä huokaus. Hiljaisuus, rauha, lepo.
Jälleen yksi kasa maailmantäytteisiä päiviä takana. Hyvää (kasvis)ruokaa, jännitystä, naurua, hermostuneisuutta, noloja tilanteita, onnistumisia. Läksyjä, läksyjä, läksyjä. Tämä perjantai-ilta soi minulle parin tunnin yksinoloa - hiljaisuutta, josta en ole saanut nauttia viikkoihin. Koti on täynnä ihmisiä, koulu on täynnä ihmisiä, bussissa sentään saan rauhassa uppoutua Hotakaisen uutuuteen. 25 minuuttia rahisevia sivuja ja paperilla viliseviä sanoja, luksusta.
Tahtoisinko enemmän tunteja vuorokauteen? Enpä oikeastaan. 24 kultakimpaletta päivässä on enemmän kuin voin vaatia. Näen asian niin, että mitä täydempään onnistun änkemään aikatauluni, sitä autuaammilta hiljaiset hetket tuntuvat. Pelkästään matka kotiovelta bussipysäkille aamuseitsemältä auringon vasta herätellessä ilman molekyylejä saa mielihyvän hyrräämään sisälläni ja kehräämään onnellisena. Tunnen itseni etuoikeutetuksi elämään siinä hetkessä. Sillä hetkellä olen onnellisempi kuin olisin lottovoittajana tai menestyvänä liikenaisena. Niistä hetkistä saan voimaa, toivoa ja motivaatiota. Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa ja ilman pahaa ei ole hyvää. Löydän sisäisen rauhani vasta, kun olen antanut kaikkeni ja koetellut rajojani. Sitä paitsi minusta tuntuu hyvältä ja luonnolliselta olla menossa. Ostan uudet kengät aina rakkaudella, sillä käytän kenkäparin aina niin loppuun, että teidän ansainneeni uudet.
Macklemore & Ryan Lewis! Siinä vasta hieno muusikkokaksikko. Biisit toimivat kahdella tavalla; voit joko kuunnella ja jammailla mukana, tai sitten voit seurata sanoituksia, uppoutua niiden sanomaan ja huomata, kuinka kokonaisvaltaisesti listahitti Thrift Shop voi varastaa huomiosi. Pojat puhuvat asiaa, mikä on mukavaa vaihtelua ihmisten tyhjänpäiväisyyteen.
Jälleen yksi kasa maailmantäytteisiä päiviä takana. Hyvää (kasvis)ruokaa, jännitystä, naurua, hermostuneisuutta, noloja tilanteita, onnistumisia. Läksyjä, läksyjä, läksyjä. Tämä perjantai-ilta soi minulle parin tunnin yksinoloa - hiljaisuutta, josta en ole saanut nauttia viikkoihin. Koti on täynnä ihmisiä, koulu on täynnä ihmisiä, bussissa sentään saan rauhassa uppoutua Hotakaisen uutuuteen. 25 minuuttia rahisevia sivuja ja paperilla viliseviä sanoja, luksusta.
Tahtoisinko enemmän tunteja vuorokauteen? Enpä oikeastaan. 24 kultakimpaletta päivässä on enemmän kuin voin vaatia. Näen asian niin, että mitä täydempään onnistun änkemään aikatauluni, sitä autuaammilta hiljaiset hetket tuntuvat. Pelkästään matka kotiovelta bussipysäkille aamuseitsemältä auringon vasta herätellessä ilman molekyylejä saa mielihyvän hyrräämään sisälläni ja kehräämään onnellisena. Tunnen itseni etuoikeutetuksi elämään siinä hetkessä. Sillä hetkellä olen onnellisempi kuin olisin lottovoittajana tai menestyvänä liikenaisena. Niistä hetkistä saan voimaa, toivoa ja motivaatiota. Jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa ja ilman pahaa ei ole hyvää. Löydän sisäisen rauhani vasta, kun olen antanut kaikkeni ja koetellut rajojani. Sitä paitsi minusta tuntuu hyvältä ja luonnolliselta olla menossa. Ostan uudet kengät aina rakkaudella, sillä käytän kenkäparin aina niin loppuun, että teidän ansainneeni uudet.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Täynnä ikää, täynnä unelmia
18 vuotta täynnä ja maailma kirkkaana edessä! Ja jos noudatetaan mun intohimoista tavoitetta elää 100-vuotiaaksi, ei mulla pitäisi olla vielä hätäpäivää. 18 vuotta takana tarkoittaa 82 vuotta edessäpäin - toisin sanoen 29 926 päivää. Siinä ajassahan kerkiää vaikka mitä!
Pelkästään seuraavan vuoden aikana voisi ehitä esimerkiksi
- Matkustaa maailman ympäri (aika vaatimatonta, i know)
- Vuorikiipeillä
- Käydä vaelluksella
- Valmistua ylioppilaaksi
- Ajaa Norjaan ja takaisin
- Lukea Hobitti loppuun
- Juoda kaakao mahdollisimman monessa paikassa
- Kävellä päämäärättömästi vieraassa kaupungissa
- Löytää töitä (ulkomailta!)
- Ansaita rahat Macbookiin
- Ostaa Macbook
- Rakastua siihen (check!)
- Siivota vaatekaappi (usean vuoden projekti...)
- Opetella viittomankieli
- Luovuttaa verta
- Löytää elämälleen suunta
Puumerkkini lyön tähän näiden suurten puheiden perään. Vuoden päästä nähdään, mihin asti pääsin.
Synttärini vietin parhaalla mahdollisella tavalla; reppu selässä, hyvässä seurassa, kaukana kotoa. (Lihaakaan en syönyt kahta eilistä lihapullaa lukuunottamatta!) Kiitos kaikille ihanista, omaperäisistä lahjoista ja vilpittömistä onnentoivotuksista, olen varma että teitäkin tullaan muistamaan.
Pelkästään seuraavan vuoden aikana voisi ehitä esimerkiksi
- Matkustaa maailman ympäri (aika vaatimatonta, i know)
- Vuorikiipeillä
- Käydä vaelluksella
- Valmistua ylioppilaaksi
- Ajaa Norjaan ja takaisin
- Lukea Hobitti loppuun
- Juoda kaakao mahdollisimman monessa paikassa
- Kävellä päämäärättömästi vieraassa kaupungissa
- Löytää töitä (ulkomailta!)
- Ansaita rahat Macbookiin
- Ostaa Macbook
- Rakastua siihen (check!)
- Siivota vaatekaappi (usean vuoden projekti...)
- Opetella viittomankieli
- Luovuttaa verta
- Löytää elämälleen suunta
Puumerkkini lyön tähän näiden suurten puheiden perään. Vuoden päästä nähdään, mihin asti pääsin.
Synttärini vietin parhaalla mahdollisella tavalla; reppu selässä, hyvässä seurassa, kaukana kotoa. (Lihaakaan en syönyt kahta eilistä lihapullaa lukuunottamatta!) Kiitos kaikille ihanista, omaperäisistä lahjoista ja vilpittömistä onnentoivotuksista, olen varma että teitäkin tullaan muistamaan.
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Lokakuu
Istuttiin eilen mukavan porukan kanssa Arnoldsissa, ja minä tilasin silmät kiiluen Kana BBQ -bagelin. Upotin hampaani onnellisena hamsterina lämpimään bageliin. Kaveri siinä vieresssä facebookkasi puhelimellaan ja ajatteli ääneen: "Lihaton Lokakuu? Merkku, sä oot ilmottautunu tähän!" Joo, jotain muistikuvia se herätteli mielen sopukoissa. "Ei mut... Onks tänää lokakuu??" Juu. Lihaton. You wish.
Tän päivän aikana oon törmänny siihen ainaki lehdessä, radiossa, Facebookissa, Twitterissä... Vieläkö on joku, joka ei ole kuullut Docventuresin liikkeelle panemasta Lihattomasta lokakuusta? Arvatkaas, kuka hippi oli heti juonessa mukana? Minä!
Seiskaluokkalaisena, kun kiinnostukseni maailman epäkohtiin alkoi heräillä, ilmoitin äidille ryhtyväni kasvissyöjäksi, koska lihatuotanto on yleisesti ottaen epäeettistä ja pyttymäistä.
"Sopii, kokkaat sitte omat sapuskas." Julma äiti. Tomeruus ja kapinahenki lopahti siihen.Tiedätte sitten ketä syyttää, kun maailmasta loppuu juomakelpoinen vesi ja maailma räjähtää hiilidioksidi- ja metaanipäästöistä.
Täysin lihatonta ei tästä lokakuusta tule, suurin osa kehostani koostuu sentään kanasta. Se ei silti tarkoita, etteikö tapojaan voisi muuttaa. Edes himpun verran siihen paljonpuhuttuun parempaan suuntaan. Tämän lokakuun aikana tavoitteenani on pitää muutama kasvispäivä viikossa, kokeilla uusia lihattomia resptejä ja lisätä kasviksia ruokavaliooni. Salainen haaveeni olisi onnistua tekemään soijasta oikeasti maistuvaa ruokaa, ja huijata perheenjäsenetkin syömään sitä. Kala ja kanamuna eivät tipu pois, paitsi tietenkin tonnikala, joka on ylikalastuksen vuoksi uhanalainen laji.
En tee tätä, koska eläimet on söpöjä. Mun sydän ei itke verta, kun mä kuvittelen, kuinka pehmoinen lammas pilkotaan ja kiikutetaan mun lautaselle. Mä olen nähnyt, kun eläimiä teurastetaan, ja vaikka itse toimenpide saa mussa aikaan kylmiä väreitä, on eläinten syöminen mulle ihan okei. Lihassa on paljon tärkeitä ravintoaineita, ja se on varsin kätevä proteiinin lähde. Olen lihansyöjä myös uskonnollisista syistä; Luoja on luonut karjan meille syötäväksi. Lehmä mussuttaa ruohoa, minä lehmää. Niin minä sen näen. Mutta mittasuhteet, joihin ihmisten lihantuotanto ja -kulutus ovat paisuneet, ovat ihan tolkuttomat. Suomalainen söi viime vuonna 78 kiloa lihaa - ihan järjetöntä. Samalla puolet maailman väestöstä kärvistelee puuroriisillä ja kikherneillä. Huomaatko epäoikeudenmukaisuuden? Vilja, jonka voisi myydä vähäosaisille, syötetään karjalle, jotta rikas ja urpo ihminen saisi syödä sitä yli kohtuuden ja kuolla sydän- ja verisuonitauteihin.
Saarna mikä saarna, tarkoituksenani ei ole saada ihmisiä tuntemaan huonoa omaatuntoa syödessään lihaa. Sitä tässä vain, että kohtuus kaikessa, niin jäätelössä kuin meetvurstissakin. Ihminen pärjää huomattavasti vähemmälläkin.
Tän päivän aikana oon törmänny siihen ainaki lehdessä, radiossa, Facebookissa, Twitterissä... Vieläkö on joku, joka ei ole kuullut Docventuresin liikkeelle panemasta Lihattomasta lokakuusta? Arvatkaas, kuka hippi oli heti juonessa mukana? Minä!
Seiskaluokkalaisena, kun kiinnostukseni maailman epäkohtiin alkoi heräillä, ilmoitin äidille ryhtyväni kasvissyöjäksi, koska lihatuotanto on yleisesti ottaen epäeettistä ja pyttymäistä.
"Sopii, kokkaat sitte omat sapuskas." Julma äiti. Tomeruus ja kapinahenki lopahti siihen.Tiedätte sitten ketä syyttää, kun maailmasta loppuu juomakelpoinen vesi ja maailma räjähtää hiilidioksidi- ja metaanipäästöistä.
Täysin lihatonta ei tästä lokakuusta tule, suurin osa kehostani koostuu sentään kanasta. Se ei silti tarkoita, etteikö tapojaan voisi muuttaa. Edes himpun verran siihen paljonpuhuttuun parempaan suuntaan. Tämän lokakuun aikana tavoitteenani on pitää muutama kasvispäivä viikossa, kokeilla uusia lihattomia resptejä ja lisätä kasviksia ruokavaliooni. Salainen haaveeni olisi onnistua tekemään soijasta oikeasti maistuvaa ruokaa, ja huijata perheenjäsenetkin syömään sitä. Kala ja kanamuna eivät tipu pois, paitsi tietenkin tonnikala, joka on ylikalastuksen vuoksi uhanalainen laji.
En tee tätä, koska eläimet on söpöjä. Mun sydän ei itke verta, kun mä kuvittelen, kuinka pehmoinen lammas pilkotaan ja kiikutetaan mun lautaselle. Mä olen nähnyt, kun eläimiä teurastetaan, ja vaikka itse toimenpide saa mussa aikaan kylmiä väreitä, on eläinten syöminen mulle ihan okei. Lihassa on paljon tärkeitä ravintoaineita, ja se on varsin kätevä proteiinin lähde. Olen lihansyöjä myös uskonnollisista syistä; Luoja on luonut karjan meille syötäväksi. Lehmä mussuttaa ruohoa, minä lehmää. Niin minä sen näen. Mutta mittasuhteet, joihin ihmisten lihantuotanto ja -kulutus ovat paisuneet, ovat ihan tolkuttomat. Suomalainen söi viime vuonna 78 kiloa lihaa - ihan järjetöntä. Samalla puolet maailman väestöstä kärvistelee puuroriisillä ja kikherneillä. Huomaatko epäoikeudenmukaisuuden? Vilja, jonka voisi myydä vähäosaisille, syötetään karjalle, jotta rikas ja urpo ihminen saisi syödä sitä yli kohtuuden ja kuolla sydän- ja verisuonitauteihin.
Saarna mikä saarna, tarkoituksenani ei ole saada ihmisiä tuntemaan huonoa omaatuntoa syödessään lihaa. Sitä tässä vain, että kohtuus kaikessa, niin jäätelössä kuin meetvurstissakin. Ihminen pärjää huomattavasti vähemmälläkin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)