30 päivää

Hallå, viime kerrasta on taas vierähtäny valovuosi tai kaks, mutta tärkeintä kuitenkin että ollaan kaikki vielä elossa.

Viimeset kahdeksan päivää on kulunu melkosen merkillisissä olosuhteissa, mä olen nimittäin alkanut elää öisin. Viime viikon tiistaina alkoi Ramadan, muslimien pyhä kuukausi ja 30 päivän paasto, ja lähinnä sen takia siis tämä pöllömäisyys. Ramadan tarkoittaa sitä, että muslimit ympäri maailmaa syövät vain auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana. Suomessa se aika on esimerkiksi tänään 22.40-03.00, joten olen kokenut järkevämmäksi vain valvoa koko pimeän ajan syöden ja juoden.

Äidin mielestä mun pitäis keksiä jotain järkevämpää, koska se joutuu koko ajan huomauttelemaan, että klo 13 EI ole aamu, eikä keskiyö ole oikea aika mansikkakakulle. Esimerkiksi tänään meinasin mennä rähjäämään remonttimiehille, että taivaan tähden mitä ne tekee meidän ovella aamuvarhaisella, kun mulla on kesäloma. Kunnes tajusin, että kello oli yli yks päivällä.
 Äiti on hämmästyttävän usein oikeessa, alan vähitellen hyväksyä sen ylivoimaisuuden.

Näkyvin osa Ramadanista on toki paastoaminen, koska koko päivä ilman ruokaa ja juomaa on aika oumaigooosh joillekin, ainakin oli yhdelle yläasteen opettajalle (kaikella rakkaudella). Hengellinen puoli jää usein vähän piiloon. Tämä kuukausi on monelle muslimille se aika, jolloin he rukoilevat säännöllisesti viisi päivärukousta (kuten minä), lukevat Koraania ja yksinkertaisesti ovat vain kiitollisia. Ramadanin aikaan löydän yllättäviä puolia itsessäni. Esimerkiksi kärsivällisyys ja itsekuri ruuan suhteen. Myös takamuksen nostaminen viisi kertaa päivässä muutaman minuutin rukousta varten tuntuu normaalisti ylivoimaiselta, mutta nyt sekin onnistuu varsin leppoisasti.

Niin se kai on, että kun motiivi on oikea ja Luoja niin tahtoo, ihminen pystyy ja onnistuu.