JJJHHIIIAAAAAAAAAAAAAGGGGRRRHHHH.
Tuskan huuto. Pettymyksen, epäonnistumisen ja menneiden asioiden keskellä yötä vatvomisen huuto.
Tänään oli esseekoe, ja ainoa hyvä puoli tässä on nyt se, että tänään oli esseekoe. Mikä tarkoittaa, että se on nyt ohi. Siitä piti tulla tajunnanräjäyttävin aine ikinä. Tulikin vaan plöräyyyys.
Kattoo nyt mitä ne sensorit siitä tykkää.
Ja näin minä ojennan auliisti kolmen vuoden työn tulokset jonkun harmaahapsen kynsiin ja jään kiltisti odottamaan Hänen mielipidettään tuotoksestani. Sehän tässä eniten ottaa päähän, että niin pieni hetki, nuo muutamat tunnit tänään salissa, määrittävät niin paljon.
Huokaus. Enää vain kaksi viikkoa. Mistä, oi mistä, kaavin aivoilleni tarpeeksi energiaa vielä kahdeksi viikoksi. Kaikenkarvaiset keksit alkavat jo maistua puulta, flunssa hiipii varpaanvartta pitkin ylöspäin ja kaikki on noin yleisesti ottaen aika lailla päin puskia.
Parhaani on tehtävä. Työnnän sen matikankirjan vaikka korvasta sisään jos ei muuten. Kokeessa sitten aivastan kaiken rumasti paperille. Ovatpahan siellä. Olisivatkin. Aurinko sentään jaksaa paistaa, ja takapihan alkujaankin säälittävä lumilinnantekele murtuu seinä seinältä. Kevät tulee etuajassa, kohta alkaa toinen elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi!