This is the rhythm

Elämä ei ole satunnaista. Elämä ei ole vain todennäköisyyksiä ja sattumia. Se ei ole sattumanvaraisia lohikuutioita koulun kalakeitossa.

Elämällä on rytmi. Päivä ja yö, arki ja juhla. Ne kaikki soivat omaan tahtiinsa. Kun koulu loppuu, vanha rytmi murtuu. Se hajoaa, valuu viemäristä alas, hajoaa tuhkana tuuleen. Elämä ei kulje, ellei tahtipuikko tao hiljaisuudessa. Siksi vanhan tilalle rakentuu nopeasti uusi.

Vain päivän varoitusajalla muutuin opiskelijasta tällaiseksi. Mikä nyt olen. Työssäkäyvä, vapaa-ajan opiskelija, lapsi, aikuinen. Luovimassa paikkaa itselleni tässä hullussa maailmassa. Ihan hullua. Kaikki, mihin pääni tällä hetkellä kykenee. Näkemään, kuinka hullu maailma on. Ihmisillä on niin kiire, niin paljon tehtävää, nähtävää, puhuttavaa. Loputtomasti materiaa ja sanoja. Vaikka jok'ikinen tietää, miten tarina päättyy.

Vilkaisin sanakirjaa.

Absurdi: järjetön, mahdoton, epäsointuinen.

Esimerkkejä absurdi sanan käytöstä:

On absurdia kuvitella, että maapallo olisi litteä.

On absurdia kuvitella, että maapallo olisi litteä.

Onko?

Kylmä, uusi tuuli

Allekirjoitan näkemyksen, jonka mukaan abiturientti on viisaimmillaan suunnilleen näihin aikoihin, eli juuri kirjoitusten jälkeen. Tänään oli siis matikka, pitkä sellainen, ja voitte kuvitella, kuinka äsken selasin abitreenien sivuilta hyvien vastausten piirteitä.
Joo, jees, juu. Ai. Ahaa. No niin tietysti. Eikä. Voi kukkaruukku. No just.
Voi olla, että tällä kertaa optimisti pettyy. Voi olla, en vanno. Sillä voihan olla, että sensorit katsovat puutteellisia tai hieman sekavia vastauksiani lempein ottein, läpi sormien. Voi myös olla, että lehmät osaavat lentää. Optimismi on välillä ihan kivaa puuhaa.

Juukelis puukelis. Kohta tämä on ohi, eikä minulla ole enää mitään tekosyytä mässätä keksejä aamusta iltaan. Tai onhan minulla, itseni palkitseminen kovasta työstä. Jee tuokaa lisää keksejä.

Raapustelin taannoin kassalla seisoskellessani (hiljaisena hetkenä tottakai, pääasiallinen asiakaskunta istui silloin iltapäiväkahveilla) listaa asioista, joita tehdä nyt kevään aikana kirjoitusten jälkeen. Ja voi pojat, eiväthän ne kaikki edes mahtuneet sille yhdelle roskiksesta kaivamani kuitin kääntöpuolelle. Läjä kirjoja luettavana, jonkinasteista kuntoilua pitäisi varmaan harrastaa, uudet farkut pitää shopata... Toisin sanoen olisi aika alkaa elää, myös sosiaalista elämää.

Uusia tuulia, niinhän sitä sanotaan. Kun vielä maanantaihin asti jaksaisi keskittyä. Lundi prochain, c'est tour de la francais!

Sinne ne menevät, yksi kerrallaan

JJJHHIIIAAAAAAAAAAAAAGGGGRRRHHHH.

Tuskan huuto. Pettymyksen, epäonnistumisen ja menneiden asioiden keskellä yötä vatvomisen huuto.
Tänään oli esseekoe, ja ainoa hyvä puoli tässä on nyt se, että tänään oli esseekoe. Mikä tarkoittaa, että se on nyt ohi. Siitä piti tulla tajunnanräjäyttävin aine ikinä. Tulikin vaan plöräyyyys.

Kattoo nyt mitä ne sensorit siitä tykkää.

Ja näin minä ojennan auliisti kolmen vuoden työn tulokset jonkun harmaahapsen kynsiin ja jään kiltisti odottamaan Hänen mielipidettään tuotoksestani. Sehän tässä eniten ottaa päähän, että niin pieni hetki, nuo muutamat tunnit tänään salissa, määrittävät niin paljon.

Huokaus. Enää vain kaksi viikkoa. Mistä, oi mistä, kaavin aivoilleni tarpeeksi energiaa vielä kahdeksi viikoksi. Kaikenkarvaiset keksit alkavat jo maistua puulta, flunssa hiipii varpaanvartta pitkin ylöspäin ja kaikki on noin yleisesti ottaen aika lailla päin puskia.

Parhaani on tehtävä. Työnnän sen matikankirjan vaikka korvasta sisään jos ei muuten. Kokeessa sitten aivastan kaiken rumasti paperille. Ovatpahan siellä. Olisivatkin. Aurinko sentään jaksaa paistaa, ja takapihan alkujaankin säälittävä lumilinnantekele murtuu seinä seinältä. Kevät tulee etuajassa, kohta alkaa toinen elämä.

Olen todella kaunis (ja itseironinen)

Kaveri sanoi silloin koulun loppuessa, että lukulomalla kuuluukin lihoa. Kai mun vatsa oli silloin ihan että: Oh well, CHALLENGE ACCPETED. Tässä sitä mennään. Kohta vajoan lattiasta läpi ja pääsen ensimmäisenä ihmisenä maan keskipisteeseen. On ällöttävän raskas olo, matikka pitää vaihteeks mykkäkoulua ja uus finniepisodi uhkaa puhjeta alahuulen kaveriksi. Ainoa tyytyväinen osapuoli tässä tilanteessa on vatsa, joka löllyy iloisena jossain ihan eri sfääreissä kuin loput kehosta.
  Pitääkö yhden onnellisuuden vuoksi näin monen viattoman sivullisen kärsiä?

Etlari lupasi sunnuntaille +6 celsiusta ja aurinkoa. Siinä toivossa on hyvä elää loppuviikko.

MITÄ KETTUA, MAANANTAINA ON ÄIKÄN ESSEEKOE. Sellaiset asiat saa miettimään, miksi olen olemassa, mitä hyötyä minusta on maailmalle? Mikä on elämän tarkoitus? Mieli ottaa äkkilähdön pois tästä maailmasta, kun pitäisi kohdata jotain vakavaa. Tai edes puoliksi vakavaa. Neljäsosan verran vakavaa?

Vielä yksi keksi ennen kuin alkaa neloselta Hyvät ja huonot uutiset. Vielä yksi ruisleipä, näkkileipä ja limppuviipale.

Maunoinen on sana

Päivitystä (luku)lomasta!

Tiedän, että pitäis vähän sättiä itteäni saamattomuudesta, mutta en vaan osaa olla vihainen siitä, että mulla on mukavaa.
  Eilen lauantaina kaks rakkauslintua meni naimisiin, joten koko päivä meni häähulinoissa - ja nimenomaan turkkilaisissa sellaisissa. Turkkilaisissa/kurdilaisissa häissä (meillä lähinnä noiden kahden sekoituksessa) ei aina ole kyse niinkään siitä hääparistä, vaan enemmänkin  yhdessäolosta, vanhojen tuttujen tapaamisesta ja yleisestä sähläämisestä. Parasta on tietysti rivitanssi ja kaikki ne vieraannäköiset tädit ja sedät, jotka tulee taputtelemaan päälakea ja päivittelemään, kuinka "olit viimeksi vielä pieni vauva kakkavaipoissa ja sukka suussa". Seuraavana aamuna tietää, että juhlat olivat maunoiset, kun kovasta musiikista johtuen korvissa inisee, varpaat punottaa liian kapeakärkisistä kengistä ja lihaksia särkee erinäisissä paikoissa.
  Päällimmäinen fiilis tänään on siis ollut puhdasverinen sunnuntaifiilis. Istuin kirjastossa hetken matikan parissa, kunnes löysin itseni jälleen kerran hyllyjen välistä seikkailemasta. Seuraavalla kerralla otan mukaan jotain kettinkejä millä sitoa mut penkkiin. Kotona ehdin just ja just mässätä ruokaa, kattoa pari jaksoa Kosketusta ja datailla silmät sirille, ja sit kello olikin jo yksitoista. Hurjaa, kui se aika kulkee niin nopee ku löhöää.

Huoh, tiedä taas millai ahdistus iskee tiistaina, kun pitää käväistä koululla ihmisten ilmoilla. Tuleeko sellanen fiilis, että apua, muut on lukenu joidenki ihme aikataulujen mukaan ja mä oon vaan laskenu jokusen laskun sieltä täältä ja en ikinä saa mitään aikaseks ja kuolen ja herään henkiin ja kuolen uudestaan et cetera et cetera. Eihän tässä oikeesti enää montaa viikkoa ole jäljellä, olisi jopa käytännöllisempää puhua päivistä viikkojen sijaan.

Aika ajoin pitää lyödä itteään halolla päähän ja huutaa, ettet sinä niitä kauniita arvosanoja varten opiskele, vaan tulevaisuutta varten. Näillä tiedoilla ja arvosanoilla rakennetaan tulevaisuutta, ei koristella niin kuin hepposia kakkutikkareita. Pitäis vaan häätää ulos tuo hedonistinen mielihyvää tavoitteleva heppu, joka asuu sisälläni. Elämästä nauttiminen ja hetkessä eläminen on kivaa, mutta tulosten saavuttaminen ja sitten niistä nauttiminen vielä kivempaa.

Suuria sanoja. Upposin taas Mariaanien hautaan, niin syvälliseksi meni. Huomenna uusi päivä, lamaloma jatkukoon!