Kiitti moi?

Hei, päivää, hyvää huomenta - mikä nyt parhaiten sopiikaan tämänhetkiseen mielentilaasi, sinä, rakas lukija.

Heräsin tänä aamuna yhdeksältä tämän (linkki) ihanaisen kappaleen säkeisiin.

The colors of the rainbow,
So pretty in the sky.
Are also on the faces,
Of people going by,
I see friends shaking hands.
Saying, "How do you do?"
They're really saying,
"I love you". 

Jostain syystä koko aamu/päivä on ollut ihmeen aurinkoinen, vaikkei ulkona ole pilkottanut muuta kuin lisää hattaraa paksun pilvikerroksen takana. Viime kesän mustikat hymyilivät aamiaiskulhossa banaanin ja jogurtin kaverina. Jopa päivän etlari hymyili Suomen olympiavoitoilla, kun kerrankin joku kiva ihana kävi hakemassa sen kylmästä ja kosteasta metalliboksista ennen puoltapäivää.

Sen jälkeen olen pänttäillyt löllöisen ihanaista matikkaa, syönyt paljon keksejä ja kuunnellut YleX Etusivun jänniä juttuja. Sitten join Beroccaa ja sen aakkosvitamiineja, ja päässä alkoi piristä. Oi kyllä, lukuloma etenee oikein muksasti! Mitä nyt lukeminen jäänyt vähän vähemmälle verrattuna tuohon lomailuun, mutta henkistä valmistautumista tämäkin. Just kidding, pänttäys alkaa nyt!

Kukaan ei väittänyt, ettäkö olisin lorvaillut tähän asti. Ehei, meikälikalla on työpaikka. Mikä on aika mielenkiintosta, varsinkin kun en koskaan tosissani sellaista hakenut. Joo ja en valita, hämmästelen ja iloitsen vain. Kohtapuoliin pitäisi hipsiä taas muutamaksi tunniksi kassalle seisoskelemaan ja käymään sitä hämmentävää "kiitos, ole hyvä, kiitti moi, näkemiin" -keskustelua. Täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, puurokattilan pohjan kaltainen hämmentynyt hymy kasvoillani. Rutiineja pitää kyseenalaistaa, muuten ne pääsevät niskan päälle.

Okei, mulla on selkeästi kineettisiä voimia. Kunhan tarpeeksi kauan jaksoin paasata hyvästä mielestä ja aurinkoisuudesta, pilkisti valo ihan oikeasti tuolta taivaan muurien takaa. Olkoonkin, että tuo valonsäie oli havaittavissa vain noin nanosekunnin ajan; kevät on ehkä sittenkin olemassa kaikesta tästä loskasta huolimatta.