Heräsin tänä kauniina keskiviikkoaamuna hyväntuulisena ja hyvinnukkuneena. Seilailin onnessani ympäri taloa, ihan muuten vaan. Koulu alkoi mulla siis vasta puolenpäivän jälkeen, mutta intohimoinen tarkoitukseni oli tulla koululle jo aamusta, jotta saisin rauhassa keskittyä lukemaan huomiseen kokeeseen (johon kertaamisen aloitin, yllätys yllätys, eilen illalla). Joskus elämässä sitten sattuu asioita, tapahtumat seuraavat toisiaan ja muodostuu sellaisia tapahtumaketjuja, jotka saattaa saada pään räjähtämään. Silloin on vain laskettava viiteentuhanteenkuuteensataankahteen ja katsottava tilanteen valoisia puolia. Tässä kaikki valoisuus, mitä olen löytänyt aamustani tähän mennessä.
1. Myöhästyin bussista, mutta ainakin bussi oli ajoissa. Niin ajoissa,
että kaikki, jotka siihen kerkesivät, saivat lämpöisen kyydin ja vieläpä
ilman turhia viivyttelyjä
2. Syksy on vihdoin täällä! Lämpötila laski vihdoin lähelle nollaa, juuri tänä aamuna. Tietenkin. Kun en päässyt siihen lämpöiseen bussiin. Ja jouduin odottamaan seuraavaa bussia.
3. Bussissa eteeni istahti mies, joka oli päissään aina Venukseen asti.
Hyvin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut vanha ukko, tykkäsi jutella
kovaan ääneen ja kilisyttää Alkon kassiaan. Kyllä oli muuten hyvä, että
oli niin kylmä ilma. Pysyi miehen hajut kurissa.
4. Suuntasin kirjakauppaan myymään ruotsinkirjojani. Jes, lukion ruotsi ohi! Myymälä aukeaa vasta klo 11. Eikun käännös ympäri. Olisipa mulla varaa askelmittariin, tänään kertyisi aikamoinen potti. Silti vielä yksi "jee", pääsin nimittäin koululle tekemään sitä matikkaa.
5. Kohdasta 4 asti olen istunut tietokoneella. Koulussa. Matikankirjoja avaamatta. Yhtäkkiä minulla onkin kiire päästä myymään ne kirjat, jotta ehdin takaisin koululle. Toisaalta, ei tämäkään aika tunnu hukkaan heitetyltä. Sain hyvät naurut Youtubesta.
Oh dear Lord, pysäyttäkää joku kello. Aamu oli hauska, ja luvassa on sitäkin hauskempi ilta. Talousmatematiikan keskeisimmät käsitteet yhdessä illassa, onhan sellaisesta ennenkin selvitty.
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
torstai 19. syyskuuta 2013
Ännu en dag
Skriiiiiiiiiik.
Anteeks rätisee, yritän kääntää aivoni ruotsiksi. Ei löydy, ei onnistu. Yle Vega, tule apuun.
Huomenna vielä kuusi tuntia pakaralihaksia. Eilisen englannin jälkeen jalkoja särki aivan mielettömästi, joten pikkusiskon iloksi kaivoin hyppynarut esille ja juostiin pihalle pomppimaan. Eh, satoihan siellä vähän ja oli jo pimeää, men ingen fara! Ihminen on viisas olento, meillä on katos sateen varalta ja pihavalot liiketunnistimella varustettuina. Kangistuneet jalat vetreityi ja vähitellen alkoi taas veri kiertää.
Tsekkailin tänään vähän enkun vastauksia ja voih olisinpa vaan ollu kattomatta. Enhän mä muistanu puoliakaan niistä mitä olin vastannu, mut karkeesti arvioitu lopputulos ei ollu niin tummilla pilvillä varustettu kuin mun eilinen kokeen jälkeinen fiilikseni. Ja painotan nyt siis että karkeesti arvioitu, koska olin suht poissa tolaltani eilen, ja onnellisesti unohtanu osan vastauksistani. Paljon on kiinni aineesta. Jos se meni hyvin, roikutaan E:n rajoilla. Ei mitään hurraa huutoja vielä, kattoo nyt mitä sieltä tulee.
Sitä paitsi eihän sillä ole mitään väliä. Tollasta juttua oon itelleni syöttäny pari viikkoa. Mut ehkä sillä sittenkin on. Ihan pikkasen. Pikkuriikkisen.
Luulin, että pahin olisi jo ohi. Että tänään vain iloisena kertailisin jotain hauskoja ruotsin grammatik-juttuja, huomenna antaisin parhaani ja sitten sulkisin pahan maailman pois ja palaisin takaisin omaksi itsekseni. Men nej, tästähän tää vasta alkaa. On esseetä ja on koeviikkoa ja on rästiin jääneitä matikan tehtäviä ja fan också voisko lukio mitenkään olla jo ohi.
Shhhhrrrr.
Alla pluggar svenska, tjolahopp tjolahej tjolahoppsan-sa!
Anteeks rätisee, yritän kääntää aivoni ruotsiksi. Ei löydy, ei onnistu. Yle Vega, tule apuun.
Huomenna vielä kuusi tuntia pakaralihaksia. Eilisen englannin jälkeen jalkoja särki aivan mielettömästi, joten pikkusiskon iloksi kaivoin hyppynarut esille ja juostiin pihalle pomppimaan. Eh, satoihan siellä vähän ja oli jo pimeää, men ingen fara! Ihminen on viisas olento, meillä on katos sateen varalta ja pihavalot liiketunnistimella varustettuina. Kangistuneet jalat vetreityi ja vähitellen alkoi taas veri kiertää.
Tsekkailin tänään vähän enkun vastauksia ja voih olisinpa vaan ollu kattomatta. Enhän mä muistanu puoliakaan niistä mitä olin vastannu, mut karkeesti arvioitu lopputulos ei ollu niin tummilla pilvillä varustettu kuin mun eilinen kokeen jälkeinen fiilikseni. Ja painotan nyt siis että karkeesti arvioitu, koska olin suht poissa tolaltani eilen, ja onnellisesti unohtanu osan vastauksistani. Paljon on kiinni aineesta. Jos se meni hyvin, roikutaan E:n rajoilla. Ei mitään hurraa huutoja vielä, kattoo nyt mitä sieltä tulee.
Sitä paitsi eihän sillä ole mitään väliä. Tollasta juttua oon itelleni syöttäny pari viikkoa. Mut ehkä sillä sittenkin on. Ihan pikkasen. Pikkuriikkisen.
Luulin, että pahin olisi jo ohi. Että tänään vain iloisena kertailisin jotain hauskoja ruotsin grammatik-juttuja, huomenna antaisin parhaani ja sitten sulkisin pahan maailman pois ja palaisin takaisin omaksi itsekseni. Men nej, tästähän tää vasta alkaa. On esseetä ja on koeviikkoa ja on rästiin jääneitä matikan tehtäviä ja fan också voisko lukio mitenkään olla jo ohi.
Shhhhrrrr.
Alla pluggar svenska, tjolahopp tjolahej tjolahoppsan-sa!
lauantai 14. syyskuuta 2013
Haaste
[Läysin tämän haasteen arkistojen kätköistä, jonne hautasin se joskus ennen kesää. Anteeksi haasteen antajalle, että venyi, mutta as they say; parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sitä paitsi ei kai minulla olisi muutakaan tekemistä näin lauantai-iltana.]
Haasteen ideana on siis saada näkyvyyttä pienille blogeille.
Ohjeet pähkinänkuoressa:
1. Kerro itsestäsi 11 faktaa
2. Vastaa 11 sinulle annettuun kysymykseen
3. Keksi 11 kysymystä seuraavalle haasteen tekijälle
4. Haasta 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
Faktat
1. Täytän parin viikon päästä 18, joten käyn parhaillaan autokoulua. arkitsin pitkään ja hartaasti koko ajoluvan hankkimista, koska yksityisautoilu saastuttaa ja koska mua vaan hirvittää ajatella itseni ohjaamassa konetta, joka kulkee 120km tuntivauhtia... Mutta toisaalta, en vois jatkaa elämääni, ellen koskaan sais kokea, miltä tuntuu hallita konetta, joka kulkee 120km tunnissa.
2. Keskiviikkona on pitkän englannin kirjallinen YO-koe, enkä mä osaa enää suomea, koska oon ympäröinyt itseni kaikella englanninkielisellä.
3. Yksi syy miksen ole hankkinut omaa tietokonetta itselleni on, etten luultavasti pystyis hillitsemään itseäni Youtuben ja Tumblerin suhteen. En uskalla edes laskea, kuinka monta tuntia oon tänään vaan istunut koneella Youtubessa seikkaillen. Mutta hei, practising english.
4. Unelmoin salaa kuuluisuudesta. En niinkään rahasta ja maineesta (vaikka ei nekään olis pahitteeks) vaan pikemminkin muiden auttamisesta ja hyvän jakamisesta maailmalle. Jos mulla vaan olis mahti muuttaa maailma edes hieman parempaan suuntaan, niin yes please!
5. Rakastan kulttuureja ja maailmaa, mutta konkreettisesti oon käynyt vaan Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa ja Turkissa, Turkissa, Turkissa ja Turkissa. Jep, en ikinä Virossa. Enkä Tallinnassa.
6. Oh squirrel, en osaa kirjottaa suomeks yhtään mitään. Enkun YO:n jälkeen on ruotsin vastaava, ja lisäksi mun isovanhemmat (aka isän vanhemmat) on Suomessa, eli meillä, eli tässä talossa ei pahemmin suomea tällä hetkellä puhuta, eli suomi on viimenen kieli, jolla mä näinä päivinä osaan ajatella, saati sitten kirjoittaa.
7. Odotan päivää, jona lukio loppuu, kuin kuuta nousevaa. Seriously, ihan kivaa on ollu ja wau, oon oppinu paljon asioita, mut pliis, antakaa tän kaiken jo olla ohi.
8. Opiskelen matematiikan pitkää oppimäärää oikein tyydyttävin arvosanoin, mutta prosenttilaskut eivät oo koskaan löytäneet soppea mun päässäni. Vuos sitten rämmin tilastokurssilta nippa nappa läpi, ja nyt mua kituutetaan talousmatematiikan kurssilla. Onneksi kaupoissa on alennusmyyntien aikaan taulukot, joista näkyy valmiiksi alennettujen tuotteiden hinnat.
9. Olen abi, woop woop!
10. Olen tehnyt kuperkeikan viimeksi seiskaluokalla. Yritin taas tänään, mutta no can do. Se on vaan niitä juttuja, jotka ei oo mahdollisia. Niin kuin lentävät lehmät tai amerikkalaiset opiskelemassa maailman historiaa. Non possiblo, mon amour.
11. Olen mutantti, jolla on vihreät suippokorvat ja violetti kieli ja vaahtokarkeista tehty häntä.
Kysymykset
1. Millaisessa elämäntilanteessa olet viiden vuoden päästä?
2018 kuulostaa joltain scifileffalta... Heitetään nyt vaikka, että opiskelija, rakastunut ja itsenäinen.
2. Missä asennossa nukut?
Oikealla kyljellä, jalat aavistuksen koukussa. Aamulla herään naama tyynyssä, peitto lattialla ja raajat kuin sätkynukella. Häh?
3. Oletko hypännyt benji-hypyn?/Hyppäisitkö?
Hyppäisin, jos tilaisuus eteeni puksuttaisi. Tyhmää ja turhaa, mutta ei sellaiselle voi sanoa ei.
4. Mikä oli lempilelusi pienenä?
Pienen pieni veturi. Aamulla varhain, hieroi hyvin savuisia silmiään...
5. Missä tilanteessa nolostuit viimeksi?
Ei näitä tällasia muista koskaan silloin, kun yrittää. Mä olen nolo joka päivä, se on elämäntapa.
6. Mikä on kivoin asia sinussa?
Rento meininki, jou!
7. Mikä maailmassa saa veresi kiehumaan?
Ihmiset, jotka puhuvat, vaikka eivät tiedä tuon tähdellistä asiasta.
8. Kenen julkkiksen kanssa haluaisit viettää päivän?
Tässä luultavasti haetaan henkilöä, joka ei vielä ole kuollut ja kuopattu... Ääh ihan sama, joku kiva näyttelijä tai merkittävä kirjailija. Zooey Deschanel esimerkiksi. Tai Hugh Laurie.
9. Mitä haluaisit tehdä, muttet koskaan ole uskaltanut?
Elää välittämättä siitä, mitä muut minusta ajattelevat.
10. Jos kotisi syttyisi palamaan hallitsemattomasti, mitä yrittäisit pelastaa sieltä?
Ihmiset. Puhelimen. Ehkä valokuva-albumit, tai jotain muuta sellaista, jota ei saa rahalla.
11. Mukavin/iloisin muistosi viikon ajalta?
"Sul on niin kauniit silmät", jonka sain kuulla eilen bussissa. Luv ya!
Uudet kysymykset
1. Ketä ihailet?
2. Miltä maailma näyttää vaaleanpunaisten lasien takaa?
3. Oletko vaatemerkkien orja?
4. Salainen taitosi?
5. Vuoden paras pyhä/juhla?
6. Pop vai jazz?
7. Rakkaus- vai toimintaleffa?
8. Milloin viimeksi kävit huvipuistossa?
9. Mikä on elämän tarkoitus?
10. Jos pistäisin lompakkoosi nyt 2 euora, mihin sen luultavasti käyttäisit?
11. Miten mieluiten vietät lauantaisi?
En haasta ketään erityisesti, vaan luon tästä avoimen haasteen. Eli ottakaa onkeenne, jos huvittaa!
Haasteen ideana on siis saada näkyvyyttä pienille blogeille.
Ohjeet pähkinänkuoressa:
1. Kerro itsestäsi 11 faktaa
2. Vastaa 11 sinulle annettuun kysymykseen
3. Keksi 11 kysymystä seuraavalle haasteen tekijälle
4. Haasta 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
Faktat
1. Täytän parin viikon päästä 18, joten käyn parhaillaan autokoulua. arkitsin pitkään ja hartaasti koko ajoluvan hankkimista, koska yksityisautoilu saastuttaa ja koska mua vaan hirvittää ajatella itseni ohjaamassa konetta, joka kulkee 120km tuntivauhtia... Mutta toisaalta, en vois jatkaa elämääni, ellen koskaan sais kokea, miltä tuntuu hallita konetta, joka kulkee 120km tunnissa.
2. Keskiviikkona on pitkän englannin kirjallinen YO-koe, enkä mä osaa enää suomea, koska oon ympäröinyt itseni kaikella englanninkielisellä.
3. Yksi syy miksen ole hankkinut omaa tietokonetta itselleni on, etten luultavasti pystyis hillitsemään itseäni Youtuben ja Tumblerin suhteen. En uskalla edes laskea, kuinka monta tuntia oon tänään vaan istunut koneella Youtubessa seikkaillen. Mutta hei, practising english.
4. Unelmoin salaa kuuluisuudesta. En niinkään rahasta ja maineesta (vaikka ei nekään olis pahitteeks) vaan pikemminkin muiden auttamisesta ja hyvän jakamisesta maailmalle. Jos mulla vaan olis mahti muuttaa maailma edes hieman parempaan suuntaan, niin yes please!
5. Rakastan kulttuureja ja maailmaa, mutta konkreettisesti oon käynyt vaan Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa ja Turkissa, Turkissa, Turkissa ja Turkissa. Jep, en ikinä Virossa. Enkä Tallinnassa.
6. Oh squirrel, en osaa kirjottaa suomeks yhtään mitään. Enkun YO:n jälkeen on ruotsin vastaava, ja lisäksi mun isovanhemmat (aka isän vanhemmat) on Suomessa, eli meillä, eli tässä talossa ei pahemmin suomea tällä hetkellä puhuta, eli suomi on viimenen kieli, jolla mä näinä päivinä osaan ajatella, saati sitten kirjoittaa.
7. Odotan päivää, jona lukio loppuu, kuin kuuta nousevaa. Seriously, ihan kivaa on ollu ja wau, oon oppinu paljon asioita, mut pliis, antakaa tän kaiken jo olla ohi.
8. Opiskelen matematiikan pitkää oppimäärää oikein tyydyttävin arvosanoin, mutta prosenttilaskut eivät oo koskaan löytäneet soppea mun päässäni. Vuos sitten rämmin tilastokurssilta nippa nappa läpi, ja nyt mua kituutetaan talousmatematiikan kurssilla. Onneksi kaupoissa on alennusmyyntien aikaan taulukot, joista näkyy valmiiksi alennettujen tuotteiden hinnat.
9. Olen abi, woop woop!
10. Olen tehnyt kuperkeikan viimeksi seiskaluokalla. Yritin taas tänään, mutta no can do. Se on vaan niitä juttuja, jotka ei oo mahdollisia. Niin kuin lentävät lehmät tai amerikkalaiset opiskelemassa maailman historiaa. Non possiblo, mon amour.
11. Olen mutantti, jolla on vihreät suippokorvat ja violetti kieli ja vaahtokarkeista tehty häntä.
Kysymykset
1. Millaisessa elämäntilanteessa olet viiden vuoden päästä?
2018 kuulostaa joltain scifileffalta... Heitetään nyt vaikka, että opiskelija, rakastunut ja itsenäinen.
2. Missä asennossa nukut?
Oikealla kyljellä, jalat aavistuksen koukussa. Aamulla herään naama tyynyssä, peitto lattialla ja raajat kuin sätkynukella. Häh?
3. Oletko hypännyt benji-hypyn?/Hyppäisitkö?
Hyppäisin, jos tilaisuus eteeni puksuttaisi. Tyhmää ja turhaa, mutta ei sellaiselle voi sanoa ei.
4. Mikä oli lempilelusi pienenä?
Pienen pieni veturi. Aamulla varhain, hieroi hyvin savuisia silmiään...
5. Missä tilanteessa nolostuit viimeksi?
Ei näitä tällasia muista koskaan silloin, kun yrittää. Mä olen nolo joka päivä, se on elämäntapa.
6. Mikä on kivoin asia sinussa?
Rento meininki, jou!
7. Mikä maailmassa saa veresi kiehumaan?
Ihmiset, jotka puhuvat, vaikka eivät tiedä tuon tähdellistä asiasta.
8. Kenen julkkiksen kanssa haluaisit viettää päivän?
Tässä luultavasti haetaan henkilöä, joka ei vielä ole kuollut ja kuopattu... Ääh ihan sama, joku kiva näyttelijä tai merkittävä kirjailija. Zooey Deschanel esimerkiksi. Tai Hugh Laurie.
9. Mitä haluaisit tehdä, muttet koskaan ole uskaltanut?
Elää välittämättä siitä, mitä muut minusta ajattelevat.
10. Jos kotisi syttyisi palamaan hallitsemattomasti, mitä yrittäisit pelastaa sieltä?
Ihmiset. Puhelimen. Ehkä valokuva-albumit, tai jotain muuta sellaista, jota ei saa rahalla.
11. Mukavin/iloisin muistosi viikon ajalta?
"Sul on niin kauniit silmät", jonka sain kuulla eilen bussissa. Luv ya!
Uudet kysymykset
1. Ketä ihailet?
2. Miltä maailma näyttää vaaleanpunaisten lasien takaa?
3. Oletko vaatemerkkien orja?
4. Salainen taitosi?
5. Vuoden paras pyhä/juhla?
6. Pop vai jazz?
7. Rakkaus- vai toimintaleffa?
8. Milloin viimeksi kävit huvipuistossa?
9. Mikä on elämän tarkoitus?
10. Jos pistäisin lompakkoosi nyt 2 euora, mihin sen luultavasti käyttäisit?
11. Miten mieluiten vietät lauantaisi?
En haasta ketään erityisesti, vaan luon tästä avoimen haasteen. Eli ottakaa onkeenne, jos huvittaa!
tiistai 10. syyskuuta 2013
Niin nakuna
Jokainen tietää sen unen, jossa joutuu yllättävään tilanteeseen, alasti. Sitten iskee paniikki, sitä yrittää paeta ja etsiä jotakin turvallista nurkkaa. On vaan niin alaston olo ja hävettää. Unikirjojen mukaan alastomuus unessa saattaa viitata rehellisyyteen, paljastumiseen tai muiden nähtävissä olemiseen.Tai sitten ihminen tuntee olevansa liian avoin muiden seurassa. Eihän noista unista koskaan tarkalleen tiedä tarkottaako ne edes mitään, vai onko ne vain mielen kettuilua, tapa saada meidät ylitulkitsemaan.
Unialastomuuteen palatakseni, nousin juuri seuraavalle tasolle. Näin ensimmäisen kerran unta, jossa jouduin julkiselle paikalle ilman huivia. Tapahtumaketjua seurasi sama häpeäntunne ja pakonomainen tarve päästä johonkin vällyjen väliin, vetää jotain paljaan pään peitoksi ja vain vajota maan alle häpeästä.
Niin. Kyllä se mieli vaan on ihan paras. Whoop whoop.
Juttu menee siis niin, että kun musliminainen alkaa noudattaa hijabia (aka säädyllistä pukeutumista, käyttäytymistä ym ym) tulee vartalon olla verhottu aika kokonaisvaltaisesti. Kasvot, kädet ja jalat (näistä jaloista on erimielisyyksiä, mutta mennään nyt minun omilla näkemyksilläni) saavat olla paljaana. Naisten, lasten ja lähimpien sukulaisten seurassa huivia ei tarvita. Kotona voin siis hillua t-paidassa ja verkkareissa hiukset hulmuten. Aina siihen asti, kunnes ovelle ilmestyy putkimies, pikkusiskon kaverin isä tai joku muu niistä heeboista joita meillä hilluu ympäri ämpäri. But that's the way it is.
Oh dear life, mä olen ihan oikeasti, totisesti, täysin pesunkestävä abi. Molempien kielten kuuntelut nyt takana, ja oon ihan happy face, koska kumpaakaan en onnistunu möhlimään! Aina on parannuksen varaa, mut pois se mielestä, nyt nokka kohti kirjallisia kokeita. Viikkoihin alkaa vihdoin olla sellanen olo, että kyllä tästä selvitään hengissä, allihopa.
Unialastomuuteen palatakseni, nousin juuri seuraavalle tasolle. Näin ensimmäisen kerran unta, jossa jouduin julkiselle paikalle ilman huivia. Tapahtumaketjua seurasi sama häpeäntunne ja pakonomainen tarve päästä johonkin vällyjen väliin, vetää jotain paljaan pään peitoksi ja vain vajota maan alle häpeästä.
Niin. Kyllä se mieli vaan on ihan paras. Whoop whoop.
Juttu menee siis niin, että kun musliminainen alkaa noudattaa hijabia (aka säädyllistä pukeutumista, käyttäytymistä ym ym) tulee vartalon olla verhottu aika kokonaisvaltaisesti. Kasvot, kädet ja jalat (näistä jaloista on erimielisyyksiä, mutta mennään nyt minun omilla näkemyksilläni) saavat olla paljaana. Naisten, lasten ja lähimpien sukulaisten seurassa huivia ei tarvita. Kotona voin siis hillua t-paidassa ja verkkareissa hiukset hulmuten. Aina siihen asti, kunnes ovelle ilmestyy putkimies, pikkusiskon kaverin isä tai joku muu niistä heeboista joita meillä hilluu ympäri ämpäri. But that's the way it is.
Oh dear life, mä olen ihan oikeasti, totisesti, täysin pesunkestävä abi. Molempien kielten kuuntelut nyt takana, ja oon ihan happy face, koska kumpaakaan en onnistunu möhlimään! Aina on parannuksen varaa, mut pois se mielestä, nyt nokka kohti kirjallisia kokeita. Viikkoihin alkaa vihdoin olla sellanen olo, että kyllä tästä selvitään hengissä, allihopa.
I'm a survivor, fuu yeah
perjantai 6. syyskuuta 2013
Mikä meni väärin?
Oon lykkäillyt tätä kirjoittamista aina vaan eteenpäin ja eteenpäin. Alussa kirjauduin aina välillä bloggeriin, kirjoitin pari riviä, suljin selaimen ja hiippailin pois. Lopulta aloin vältellä koko bloggeria ja blogien lukemista, koska kaikki muistutti mua omasta epäaktiivisuudestani. Don't tell me I'm the only one, kaikillahan on aikoja, jolloin lempipuuhatkaan ei houkuttele?
Ei siksi ettei mulla olisi ollut sanottavaa, vaan lähinnä siksi, etten oo osannut pukea ajatuksia sanoiksi. Kirjottamisen suhteen mullla on aina itelleni odotuksia. En muista kuka yläasteen äikän opettajista se oli, joka sai mut luulemaan että oon jotenkin erityisen spesiaali kirjoittaja. Juu olin oikein innokas kirjoittaja ja usein jutut oli sitä tasoa, että niitä kehtasi lukea myös jälkeenpäin. Ah kiitos lukio, kun lyttäsit luuloni ja potkaisit totuuden tielle. Tielle, jolla vaaditaan rankkaa työtä.
Unohdin kuitenkin, ettei mun tarvi tuomita blogikirjoittamistani. Koko hommasta meni maku, kun aloin janota jonkinasteista kehittymistä, tason nousemista. Halusin ylittää itteni jokaisella tekstillä. Okei, hieno ajatus, mut en mä sellasta jaksa. Tajusin, ettei mun tarvi olla mikään nero. Mitä paineita mulla sitä paitsi olis? Mä on vain hiekosti tuikkiva tähti netin universumissa. Joten täällä ollaan taas, herättelen itteäni eloon, with no pressure. Just for fun!
Oon vielä vähän pyörällä päästäni, vaikka koulu alkoi jo kolme viikkoa sitten. Vai neljä? Anyhow, kesäloman loputtua en jotenki koskaan päässy takasin minkäänlaiseen arkirytmiin. Tunnevuorsitorata on ollu melkoinen, uusia asioita on astunu elämään ja noin pois päin. But i wont complain, tätähän mä halusin. Keväällä mun elämä oli niin kaavamaista ja ennalta-arvattavaa. Kesällä pistin sitte ranttaliks, revin sivuja irti elämästä ja avasin kokonaan uuden kirjan. En osaa sanoa, miks kaikki muuttui tai miten se oikeestaan tapahtui. En mä päättänyt aloittavani mitään uutta eraa elämässäni. Asioita vaan tapahtui toisensa perään. Muutoksia, joiden piti olla väliaikaisia, mutta jotka tulivatkin jäädäkseen.
Selvennetään nyt vähän. Suunnilleen Ramadanin puolessa välissä aloin siis käyttää päähuivia, huntua, hijabia, whatever you want to call it. Ihan täysipäiväisesti, kokonaisvaltaisesti. Silloin muutos tuntu ihan hullulta, nyttemmin oon ymmärtänyt, ettei se ollutkaan niin iso juttu.
Okei ketä mä huijaan, olin ihan paniikissa ekana koulupäivänä. Gooooosh miks toi tuijottaa mua mitä eihän tuijota eiku mitä onks mun huivi vinossa, kiilteleekö mun naama vai häh apua mis on peili oh my.
En voi kuin vaan kiittää Luojaa niistä kauniista ja upeista ystävistä, jotka esti mua sekoamasta ihan täysin noina ekoina kriittisinä päivinä. But no worries, I'm over it. Matikantunnilla keskitytään taas annuiteettilainoihin, ei kankaanpalaan mun päässäni.
Tästä tää lähtee, life goes on. Maanantaina ylppärirupeama alkaa ruotsin kuuntelulla. Tänä viikonloppuna kaikki keskittyminen menee siis paniikin hillitsemiseen, meditoimiseen ym henkiseen valmistautumiseen.
Ei siksi ettei mulla olisi ollut sanottavaa, vaan lähinnä siksi, etten oo osannut pukea ajatuksia sanoiksi. Kirjottamisen suhteen mullla on aina itelleni odotuksia. En muista kuka yläasteen äikän opettajista se oli, joka sai mut luulemaan että oon jotenkin erityisen spesiaali kirjoittaja. Juu olin oikein innokas kirjoittaja ja usein jutut oli sitä tasoa, että niitä kehtasi lukea myös jälkeenpäin. Ah kiitos lukio, kun lyttäsit luuloni ja potkaisit totuuden tielle. Tielle, jolla vaaditaan rankkaa työtä.
Unohdin kuitenkin, ettei mun tarvi tuomita blogikirjoittamistani. Koko hommasta meni maku, kun aloin janota jonkinasteista kehittymistä, tason nousemista. Halusin ylittää itteni jokaisella tekstillä. Okei, hieno ajatus, mut en mä sellasta jaksa. Tajusin, ettei mun tarvi olla mikään nero. Mitä paineita mulla sitä paitsi olis? Mä on vain hiekosti tuikkiva tähti netin universumissa. Joten täällä ollaan taas, herättelen itteäni eloon, with no pressure. Just for fun!
Oon vielä vähän pyörällä päästäni, vaikka koulu alkoi jo kolme viikkoa sitten. Vai neljä? Anyhow, kesäloman loputtua en jotenki koskaan päässy takasin minkäänlaiseen arkirytmiin. Tunnevuorsitorata on ollu melkoinen, uusia asioita on astunu elämään ja noin pois päin. But i wont complain, tätähän mä halusin. Keväällä mun elämä oli niin kaavamaista ja ennalta-arvattavaa. Kesällä pistin sitte ranttaliks, revin sivuja irti elämästä ja avasin kokonaan uuden kirjan. En osaa sanoa, miks kaikki muuttui tai miten se oikeestaan tapahtui. En mä päättänyt aloittavani mitään uutta eraa elämässäni. Asioita vaan tapahtui toisensa perään. Muutoksia, joiden piti olla väliaikaisia, mutta jotka tulivatkin jäädäkseen.
Selvennetään nyt vähän. Suunnilleen Ramadanin puolessa välissä aloin siis käyttää päähuivia, huntua, hijabia, whatever you want to call it. Ihan täysipäiväisesti, kokonaisvaltaisesti. Silloin muutos tuntu ihan hullulta, nyttemmin oon ymmärtänyt, ettei se ollutkaan niin iso juttu.
Okei ketä mä huijaan, olin ihan paniikissa ekana koulupäivänä. Gooooosh miks toi tuijottaa mua mitä eihän tuijota eiku mitä onks mun huivi vinossa, kiilteleekö mun naama vai häh apua mis on peili oh my.
En voi kuin vaan kiittää Luojaa niistä kauniista ja upeista ystävistä, jotka esti mua sekoamasta ihan täysin noina ekoina kriittisinä päivinä. But no worries, I'm over it. Matikantunnilla keskitytään taas annuiteettilainoihin, ei kankaanpalaan mun päässäni.
Tästä tää lähtee, life goes on. Maanantaina ylppärirupeama alkaa ruotsin kuuntelulla. Tänä viikonloppuna kaikki keskittyminen menee siis paniikin hillitsemiseen, meditoimiseen ym henkiseen valmistautumiseen.
Ommmmmmmm...
Tilaa:
Kommentit (Atom)