It feels good inside

Hepskeikkaa, koeviikko alkoi ja, surprise surprise, minä tyttö naputtelen läppärillä. Esittelypostausta lupailin, joten nyt seuraa vähän olennaista tietoa minusta.

Ah, tulipas narsistinen olo. Tänään kirjoitetaan vain MINUSTA.

Faktaa on se, että olen syntynyt Suomessa, Lahden lieppeillä (ja täällä hiihtelen edelleen). Isä on kotoisin Turkista, äiti suomalainen. Olen siis tyypillinen kaksijakoinen "puoliksi ja puoliksi" jakautuva ihminen. Vähä aika sitten lakkasin kuitenkin käyttämästä sanoja "puoliksi turkkilainen ja puoliksi suomalainen", koska ymmärsin olevani pikemminkin kaksi kokonaista kuin puolikasta. Kokonainen suomalainen ja kokonainen turkkilainen siis!
Puolikkaista puhutaan siinä vaiheessa, kun on kyse suvusta. Puolet suvusta nimittäin asuu Turkissa, kaukana poissa, ja puolet täällä. Niistä ei liimaamalla kokonaisia, ei sitten millään. Tykkään siksi Turkkiin matkustaa, kerran vuodessa on aika mediaani. Ekologinen minäni saa mukavan kolauksen tuosta jokavuotisesta edestakaisesta ilmalennosta, mutta sen verran olen valmis kärsimään.

Se niistä sukujuurista.

Uskonto on islam, sen nyt varmasti uunokin jo huomasi. Tähän väliin pitää kuitenkin muistuttaa, etten käytä huivia, siis peitä hiuksiani, eli usko ei sillä tavalla näy ulospäin, minkä vuoksi olen myös saanut tähän asti kasvaa kuin kuka tahansa suomalainen. Mutta uskokaa pois, mussa on ihan tarpeeksi outoja puolia jo muutenkin.
Huivista kirjoittelen lisää aivan varmasti vielä.

Ammatti on lukiolainen, ihan semihyvä sellainen. Toinen vuosi jo melkein puolessa välissä, eli uskaltaisin sanoa, että voiton puolella ollaan. Ammatista en kyllä vielä osaa sanoa oikein mitään, mutta ei tunnu siltä, että olisi vielä pakko edes tietää. Kai mä jonkun päähänpiston jossain vaiheessa saan, sitä odotellessa painetaan lukiota eteenpäin ilman mitään selkeetä suuntaa...

Lupailen, että tulen kirjoittamaan ainakin uskonnosta. Sekä faktaa islamista, että omia tuntemuksia. On vähän sellanen fiilis, että haluan näyttää muulle maailmalle, että minäkin olen ihan kuin kuka tahansa 17 vee lukiolainen. Ennakkoluuloja ollaan siis rikkomassa, ei sen kummempaa.
Toivon kuitenkin, ettei tämä mene pelkästään saarnaamiseksi ja siihen, että mä kerron omia outoja ajatuksiani. Kirjoitan nimenomaan lukijoille, joten pyytää saa, jos haluatte tietää minusta/minulta jotakin!

Mä oon oikeesti vieläkin ihan kikseissä siitä, että alotin kirjottaa tätä blogia. Elämässä on taas vähän enemmän sisältöä, kun en ole enää vain jonkun itteni näköisen ihmisen varjo. Usko on niin olennainen osa mua, että nyt mä olen paljon kokonaisempi kuin ennen.

Ja NYT lukemaan sitä englantia, onneksi ei sen hankalampi koe huomenna.

Its something deep inside, its something thats calling

Nyt kääntyi kelkka kesken mäenlaskun.
Rankkaahan se on nousta ylämäkeen, mutta joku päivä kaikki se palkitaan, joku päivä saan laskea tukka hulmuten ja hymyssä suin mäkeä alas. Ensin on kuitenkin kiivettävä korkeammalle.

Aloitin siis uuden blogin, tuntui selkeämmältä näin. Uusi alku, niin sanotusti. Teretulemasta vaan tännekin, se olen edelleen minä, tosin tästä lähin toivottavasti vielä enemmän minä, sillä tämä uusi alku tarjoaa mahdollisuuden avata uusi lokero elämästäni blogille; uskoni.

Pisti miettimään, kun en ole paljoakaan reipastunut blogin pitämisessä, vaikka kirjoittamisesta pidän edelleen. Sitten ymmärsin, että asia, joka oli noussut yhä tärkeämpään asemaan elämässäni, oli juuri se, josta lukijoilleni vaikenin. Vaikea sitä on keksiä mitään kirjoitettavaa, kun karsii pois kaiken, mitä päässä liikkuu sen 24 hoo vuorokaudessa. Kelkankäännössä saan samalla uutta tuulta purjeisiin paitsi itselleni, niin oletan kirjoituksista tulevan myös paljon mielenkiintoisempia, kun nyt päätän poiketa oikein kunnolla normivirrasta. Jep, tämä onkin se salainen sivupuro, josta ei kaikki edes tiedä.

Niin mikä puro? Se, joka kertoo, millaista on elää 17-vuotiaan lukiolaisen elämää muslimina Suomessa. Siitä kertoo tämä puro.

Phuuuuh, vedetääs nyt henkeä. En ole mikään kamala suupaltti, kun on puhe uskosta. Uskonnoista yleensä kyllä, mutta oma henk. koht. usko on aika valonarka vielä. Kuitenkin koulussa olen tämän syksynä jo useamman kerran tullut asia puheeksi, ihan puolituttujenkin kanssa. Kehityksen suunta on eteenpäin, pakko tästä ujoudesta on joskus päästä pois.

Korostan nyt siis, että olen yhä edelleen se sama merkku joka täällä kirjoittelee ensilumesta ja haravoimisesta, jonka sydän jättää lyönnin väliin, kun kuulee Billie Jeanin ensitahdit, joka rakastaa Iron Mania, Hulkia ja Sherlock Holmesia kaikissa sen olomuodoissa, Jack Sparrowsta ja laivoistaan nyt puhumattakaan. Ja joka akitvoituu blogin suhteen aina koeviikon aikaan...

Lopetan tällä kertaa tähän, eiköhän tässä ole jo ihan tarpeeksi näin aluksi. Seuraavaksi suunnittelen jonkinlaista esittelypostausta, saa nyt nähdä mihin tämä virta vie.