Be grateful

Kun siihen törmää kaksi kertaa kahden päivän sisään, pitää siihe kiinnittää huomiotakin.

Monthy Pyhton -leffasta tutuksi tullut sitaatti, laulunpätkä:

Always look on the bright side of life

Ensin kirjassa, jonka ahmaisin kahdessa vuorokaudessa, ja tänään kaupungilla pakettiauton kyljessä. Vain yksi vaivainen koe edessä, jonka jälkeen ansaittu loma alkaa. Pitää välillä itseäkin muistuttaa siitä, kuinka paljon onnistumisia tämä vuosi on tarjonnut. Muutama epäonnistuminen hukkuu helposti kaiken sen hyvän sekaan.

Mätämunapää

Suomi on turvallinen maa. Koulutus on huippuluokkaa. Elämme hyvinvointivaltiossa. Perustuslakimme huutaa tasa-arvon puolesta. Hallituksemme pohjautuu demokratiaan. Korruptio on vähäistä ja poliitikot ovat luotettavia.

Mutta saturnuksen rengasjärjestelmä sentään, miten on silti mahdollista, että eduskunnassamme istuu rakettispagettiaivoisia munapäitä edustamassa kansaa? Kansanedustajat edustavat meidän, KANSALAISTEN, mielipiteitämme. Samalla he kuitenkin edustavat myös Suomea ja ovat tärkeitä työkaluja maamme kehittämisessä. Mutta heti kun joku pelle rupeaa jonglööraamaan ja tekemään kaikkea muuta, mikä ei sinne edustusrivistöön kuuluisi, menee usko koko touhuun.

En väitä, etteikö kansanedustajien joukossa olisi aina ollut muutama viirupöllö, joista olisi enemmän hyötyä tukkimiehenä jossain metsän siimeksessä. Satunnainen mätä yksilö siellä täällä on täysin normaalia ja ymmärrettävää. Perussuomalaisen jytkyn (taivas sentään mikä sana) jälkeen he vain ovat olleet enemmän esillä.
 No juu, enpä olisi uskonut alentuvani tähän persujen arvosteluun. Ei minulla varsinaisesti kyseistä puoluetta vastaan mitään ole, niitä munapäitä siellä vaan. Voisinpa murskata. Yhden kerrallaan. kräks.
Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta kehityksen jarruna ei tulisi olla. Puhumattakaan niistä, jotka koettevat alinomaan vääntää pakkia päälle ja palata huonompaan suuntaan.

Kyllä, olen turhautunut. Osa politikoinnista tuntuu olevan vain niin tyhjänpäiväistä kynän pyörittelyä, eikä mikään koskaan johda mihinkään.

Nöyrä hatunnosto kuitenkin niille, jotka yrittävät parhaansa. Onhan Suomi loppujen lopuksi hyvinvointivaltio, vaikkeivat kaikki ehkä niin hyvin voikaan.

We lived an adventure

Kevät on niin ihana, että meinaan jo räjähtää! Viime viikkokin oli yhtä kohokohtaa. Energiapiikki iski vappupäivänä, jolloin toteutin pakkomielteen, johon olin suunnitellut ryhtyväni jo vuosi sitten keväällä: pyöräilin Lahteen ja takaisin! Jee, matkaa tuli poljettua ainakin 35 kilometriä, ja pohkeet kiittää! Matkaa meni reippaasti tunnin verran, but don't blame me... Olin pyöräilly tuskin ollenkaan ennen tuota voimannäytöstä, joten pidin inhimillisiä taukoja matkalla. Toisin sanoen siis kaadoin pykän ojaan, levittäydyin auringon lämmittämälle asfaltille venyttelemään ja hörpin vettä. Koska Suomi on vapaa maa, heh heh.

Kuvat on perjantai-illalta, joka sujui oikeeeeen makoisasti pallotellessa auringon paisteessa. Niinpä, aurinko ja ilta samassa lauseessa! Joo joo, tiedän että kesä on tavallaaan jo täällä, mutta mä en vaan uskalla luopua takista. Aamuisin on vielä niin kylmä...

Lauantaikoulupäiväkin tuli taitettua suht iisisti, koska aamupäivän tanssittiin, ugh ugh, afrikkalaista tanssia. En oo mikään tottunut "esiintyjä", joten oli mukavaa vaihtelua loistaa parrasvaloissa.

             Vitsi vitsi, eihä siellä takarivissä mitään valoja paistellu.

Samana lauantaina ehdin vielä Sipooseen ukin luo mustikkapiirakkaa haukkaamaan ja sieltä Espooseen iltaa viettämään. Miks viikonloput menee aina lopulta siihen että sunnuntaina rojahdan sänkyyn makaamaan ja ymmärrän kuin ensimmäistä kertaa elämässäni että herdelleijaa tuo, tuo, tuo ja tuokin koulujuttu tekemättä! Pinnistän ponnistan vielä viimeiset viikot. Jotenkin siinä samalla pitäisi ehtiä tekemään vielä miljoona kaksi muuta asiaa. 

Kun on onnellinen ja nauttii elämästä, hykertelee maistellessaan jokaista pisaraa, joka elämän mehuista suuhun tipahtaa, sitä haistattaa helposti kukkaset koululle ja muulle turhuudelle. Vähintään kerran viikossa lennän unissani toiselle puolelle maailmaa ja jätän kaiken vastuun taakseni, haaveilen elämästä, jonka sisällöstä saan itse päättää. Vain olla ja nauttia elämästä. Hetken voi unelmasta nauttia, kunnes kaikki särkyy herätyskellon pirahtaessa varhaisena maanantaiaamuna. Onnen hetket ovat enää vain kauniita muistoja. Muistoja, jotka seuraavat meitä loppuun asti. Lämpimiä tuulahduksia, leikkisiä valonpilkahduksia. Nostavat hymyn huulille kirpakassa aamuhuurteessa bussipysäkillä. 

Lukiota kestää, koska se on portti seuraavaan huoneeseen tällä elämän matkalla. Minun ei tarvitse valita koulun ja elämän välillä. Miksen voisi saada molempia?