Ilmiö nimeltä liikunta

Täällä yksi onnekas eloonjäänyt kömyää junaonnettomuuden raunioista. Vai oliko se rahtilaiva, kuorma-auto vaiko kenties iso, pelottava pontso, en ehtinyt nähdä kun se rymisti niin äkkiä pois. Oli mikä oli, olo on kuitenkin aika loppuunpalanut. En arvannutkaan, että viikon lomalta palaaminen ja takaisin arjen muottiin sovittautuminen veisi näin paljon voimavaroja ja useamman päivän.

Rättipoikkiväsymystä selittää osaltaan tämä ihme urheilutoiminta, mitä oon harrastanu ainakin - noh, viikon päivät. Normaalisti uhreilullisuuteni rajoittuu siihen, että aamulla juoksen bussiin, koulupäivä ravaan viisikerroksista koulurakennusta ylös alas, ja kotimatkalla saatan jäädä yhden pysäkin aikaisemmalla, jos sattuu olemaan hyvä sää. Tiedetään, on se aikamoinen uhraus, varmaan sata metriä.
 Tuossa lomalla löysin kuitenkin luistimeni. Tiistaina oli sitten urheilupäivä ja päädyin luistelemaan iltapäiväksi. Oli kivaa ja ihan älyttömän vapauttavaa kiitää lähes autiolla, futiskentän kokoisella, tasaisen kiiltävällä jäällä. Autiota oli siinä vaiheessa, kun kaikki oli jo lähteneet pois. Siihen verrattuna Nastolalaisen yläkoulun tänäkin vuonna valitettavan muhkurainen jää ei ole mitään.

 Eilen sitten oli vaihteeksi liikuntatunnilla luistelua, ja siellä hymy korvissa itsekseni myhäilin, kun opettaja kysyi, onko ketään, kuka ei vielä tänä talvena ollut kokeillut teriään. Pääsin siis kokeilemaan ringetteä, enkä kyllä oikein tajunnut lajin hohtoa.

Opettaja: "Ottakaa itsellenne mailat"
Minä: "Excuse-moi, tämäkö maila? Juustotikku?"

No joo, heiluttiin siellä sitten niillä tikuilla ja VOITTO KOTIIN vaikka tärkeintähän ei ole voitto, vaan... okei, tää on ihan liian kulunut fraasi.

Täytyy vielä mainita, että kokeilin keskiviikkona yhtä täysin uutta lajia: talvipyöräilyä. Pyöräily on tuttua, talvi vähän liiankin tuttu, mutta ei talvipyöräily. Hienot fiilikset jäi siitäkin extremelajista, mitä nyt pikkasen suti ylämäkiä polkiessa. Mutta hei, äärimmäiset ongelmat vaativat äärimmäisiä tekoja. Niiiiin, siis kirjaston kirja oli myöhässä ja kirjastoon piti päästä.

Kaiken tuon liikkumisen päälle vielä lomanjälkeinen sähellys ja niin mukava kirja, että nukkumaanmenoaika venyy helposti sitä lukiessa, oli sanomattakin selvää, että perjantaina odottaisi hemmotteluilta. Koulupäivä venytettiin kuitenkin ensin äärimittoihinsa, kun piti iltapäivätunnilla kuunnella musiikinopettajamme raporttia hiihtoloman Kenia-matkastaan. Projekti on osa koulumme kansainvälisyyskurssia, joka keskittyy Keniaan. Kurssin huipentumana on matka Keniaan ensi syksynä, ja tämä raportti sai todellakin vatsanpohjan perhoset heräilemään talvihorroksestaan. Tuntuu niin epätodelliselta päästä niin kauas ja niin erilaiseen kulttuuriin... Täällä blogissa lisää tietoa projektistamme ja paljon mielenkiintoista juttua Keniasta, sen luonnosta, politiikasta ja vaikka mistä!

Kun sain vihdoin laitettua pillit pussiin koulupäivän osalta, suuntasin Sokokselle ja aloitin shoppailun: perunalimppua, Porte Salut -juustoa, juurstoraetta, Demi ja ah vihdoin Charlie Chaplinin Diktattori, pitkän etsinnän jälkeen löytyi sekin. Eikä maksanut minulle pennin hyrrää, kiitos S-ryhmän lahjakortin!