Paljon uutta ja vihreää

Kirjauduin bloggerin blogimaailmaan viimeksi viisi kuukautta sitten, enkä edes ole yllättynyt. Laiskottelu ja asioiden hoitamisen pitkittäminen aina vaan huomiselle on minulle liiankin tuttua puuhaa, enkä tiedä mitä sille tehdä. En tunne edes huonoa omaatuntoa, kun huomaan ajattelevani; miksi tehdä tänään sitä, minkä voi jättää huomiselle? Pitäisikö minun ottaa itseäni niskasta kiinni ja muuttaa tapani, vai säilyttää tuon ominaisuuden osana rentoa olemustani? Kiesus, ihan kuin olisin jokin rikkinäinen kuvaputki-tv, joka vaatii korjausta ja päivitystä. Ihan kuin voisin muokata olemustani tuosta vaan.

Aika hurjaa tämä, missä olen nyt. Edessäni pyöreä, puinen pöytä ja sen ympärillä neljä valkoista, kulunutta pinnatuolia. On täällä muutakin, kaksi huonetta, ulko-ovi ja postiluukku. Ajatella, posti tipahtaa suoraan syliin, tänne asunnon sisäpuolelle! Löytyy myös pieni kylppäri, josta löytyy vain yksi (1!) shampoopullo, kuin myös yksinäinen hammasharja. Pahvilaatikoita ympäriinsä. Yksi pieni ihminen edessään ämpärillinen pesuvettä ja vihreä rätti. Nimenomaan vihreä, se on tämän elämänvaiheen väri. Sininen kuuluu aikaan, jonka vietin Nastolassa. Ehkä vihreä kuvastaa kevättä ja pienen pieniä versoja. Niitä, jotka vasta syntyvät. Jotka näkevät maailman ensimmäistä kertaa.

Viisi kuukautta oli ajallisesti lyhyt, mutta kokemuksellisesti pitkä aika, jolloin lensin Englantiin ja takaisin, asuin Otaniemessä valmennuskurssini ajan, suoritin pääsykokeet toista kertaa elämässäni, asuin kaverin luona Lahdessa, sitten taas kotona, lähdin Bosniaan, pääsin sisään kouluun, lensin takaisin kotiin, tein töitä selkä hiessä ja niin, muutin tänne. Tuntuu hullulta pikakelata elämäänsä tällä tavalla. Noihin sanoihin mahtuu ihan hurjasti tunteita ja muistoja. Välivuosi loppuu puolentoista viikon päästä, jolloin hyppään takaisin oravanpyörään. Jatkan liukuhihnaelämääni, joka viimeksi jäi kohtaan "suorita lukio". Seuraavina vuorossa ovat näin suurpiirteisesti hahmoteltuna yliopisto, ammatti/oikea työ ja perhe, joskaan eivät välttämättä siinä järjestyksessä. Elämä on nimittäin hullu ja täysin arvaamaton, jollet sitä vielä ollut huomannut.

Niin, minulla siis on koti, jossa vanhempani eivät asu. Perjantaista lähtien en toivottavasti ole enää yksin, kun kanssaeläjäni saapuu taloon. Sitten meitä on täällä kaksi tyttöä. Stressin määrä tässä päässä on aika ajoittain hillittömän suuri, kun koko ensi viikko on vielä töitä ja sen perään alkaa heti koulu, jossain olemattomassa vaiheessa pitäisi myös muuttaa loput tavarat tähän kaikuvaan kämppään. Välillä kuuluu vain kimeää pihinää aivoissa, enkä osaa ajatella mitään. Otan vain mallia kellosta ja kuljen eteenpäin askel kerrallaan. Yritän haistella kesän viimeisiä kukkasia siinä samalla.
Sattumalta Deezer päräytti juuri soimaan Chidlren of Bodomin kappaleen I Worship Chaos. C'moon, kuka oikesti uskoo sattumaan, kun tällaista tapahtuu koko ajan.

Kuvat matkaltani Bosnia & Hertsegovinaan.

Ämpärilistan päivitystä: 7 kohtaa lisää

Sain muuten tässä taannoin tietää, että suomennos tälle tekemälleni listalleni olisi lusikkalista. Siis lista asioista, jotka haluaa tehdä ennen kuin heitetään lusikka nurkkaan. Englanniksi taas potkaistaan ämpäriä, kick the bucket. Eipä siinä silti, tykkään ämpärilistasta. Katsotaas, mitä sain helmikuussa aikaiseksi:

Matkusta ulkomaille

Barcelonaan, kyllä! Suunnaattiin koko perhe muutamaksi hassuksi päiväksi Espanjan maille nauttimaan kevätauringosta. Barcelona oli kaikkea mitä odotinkin, toki neljä päivää ei millään riitä tekemään oikeutta sille kaupungin kauneudelle, mutta raavin itselleni siitä niin syvän pintaraapaisun kuin vain mahdollista. Jalat kuolivat pois, kun käveltiin kaupungin keskustaa ja laitoja. Kiitosta saivat erityisesti ruoka, vaateputiikit ja paikalliset asukkaat sydämineen.

Leikkaa hiukset

Niin siis itse. Koko ikäni olen leikkauttanut harvat haituvani asiansaosaavassa kampaamossa, joten oli hauskaakin hauskempaa napsia ihan itse omia hiuksiaan lyhyemmiksi. Ah, olipa tosiaan vapauttava tunne. Naps. Ja juu tuota, on ne ihan suht tasaiset. Pidän pitkistä hiuksista, mutta keskipitkien kanssa on vaan paljon mukavampi elää.

Matkusta taksilla

No siellä Barcelonassa. Oli muuten halpaa ja hauskaa.

Leivo pullaa

Ma tahtoo vaivaa vaivaa. Viimeksi seiskaluokalla jaksoin odotella hiivataikinan nousemista. Niin ne pullat vaan nousivat siellä liinan alla, niin ne paistuivat uunin vastuksien ikeessä, niin ne katosivat pullamössöjen ja muidenkin suihin.

Lue Hobitti loppuun

Vihdoin ja viimein tuli vietyä tämäkin ikuisuusprojekti loppuun. Hobitti oli minulle yksi niistä kirjoista, jotka jäävät jatkuvasti kesken tai uusien kirjojen varjoon, ja sitten niitä yrittää lukea loppuun sivu kerrallaan. Nyt sen luin ja katsoin myös viimeisimmän elokuvan, mission complete.

Rullaa laudalla

Saakohan tätä vielä edes merkitä tehdyksi, kun eivät ole edes lumet sulaneet pihatieltä. Barcelonassa tuli silti tämäkin tehtyä, kun siellä tuntui olevan niitä lelulautoja joka nurkkaputiikissa. Matkan jälkeen on tullut rullattua lähinnä eteinen-olohuone -väliä. Älkää kertoko äitille.

Katso Titanic

Miksei kukaan ole koskaan ennen laittanut minua katsomaan tätä! Kukaan ei ole edes suositellut tai kehunut. Rakastuin pohjattomasti, lähinnä aina yhtä ihanaan Leonardoon. Odotin jotain vaahterasiirapin kaltaista juonikyhäelmää, mutta mitä vielä. Ei joka elokuvassa, edes joka toisessa, näe noin paljon väkivaltaa ja ruumiita. 

Näiden kohtien lisäksi kovan työn alla ovat kohdat muuta Helsinkiin, hanki opiskelupaikka ja löydä kesätyö. Pääsee kohta ärräpäitä. Järkyttävää, kuinka paljon elämänsä eteen pitää tehdä töitä. Välillä meinaa loppua usko kesken, sillä kevääseen päin koko ajan mennään. Uskomatonta, että jo tämän kuun lopulla käännetään kellot takaisin kesäaikaan. Kesä. Mikä se on. Aika, pysähdy.

Suomi sulaa ja muita tarinoita

Varjelkoon tätä loputonta auringon paistetta! Tämä parin päivän sisällä Suomen mantereelle pumpattu valon määrä on huumaava. Olen kuin kofeiinipiikin kourissa; kävelen ympäriinsä osaamatta keskittyä mihinkään ja kyvyttömänä istumaan paikallaan. Aurinko näyttää tekevän kummia ympäri kylää - aivan kuin paikalliset olisivat aktiivisempia nostamaan kättä naapureilleen. Kuvittelenko vain, vai sulaako jääkerros myös ihmisten välillä? Huisia!
 Halusin nähdä auringon paremmin, joten kiipesin katolle, häikäistyin loisteesta ja paistuin kuumuudessa. En ymmärrä, miksi kiipeän sinne aina uudestaan, vaikka selkeästi pelkään korkeita paikkoja. Puristan tikkaita rystyset valkoisina, kylmän hiki otsalla. Suljen silmät hetkeksi, ennen kuin uskallan ponnistaa viimeisen askelman. Toivon, ettei kukaan naapuri katso, kun heittäydyn vatsalleni katon lumihankeen. Kädet tärisevät vielä, kun olen jo takaisin keittiössä voitelemassa ruisleipää.
 Samat oireet toistuivat myös kiipeilyhallin seinällä, vaikka olin köytettynä kiinni vaijereihin ja omaan veljeen. Silti kiipeän aina uudelleen, silti kiljun riemusta huvipuistojen päätä huimaavissa laitteissa, silti nojaan kaiteen yli laivan kannella. Jalat muuttuvat löysäksi makaroniksi, mutta pakkko vaan kurkottaa ylemmäs, edemmäs. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki kielletty kiehtoo. Vaikka keho käskee livistämään karkuun ja palaamaan tukevalle maanpinnalle, mielen uteliaisuus vie voiton: Miksi ei saa, mitä minulle silloin tapahtuu? Niin, tai sitten se vaan johtuu adrealiinista, josta voi kuulemma tulla riippuvaiseksi. Mene ja tiedä.

 Minä menen.

Päivän fiilismusaa

 

Seitsemän kohtaa listasta

Mahtavaa. Kaikki papukaijanmerkit ja railakkaat aplodit moninkertaiselle maailmanmestarille! Minä onnekas kun onnistuin hankkimaan taas itselleni kunnon flunssan näiden muutenkin jo rattoisten talvipäivien iloksi. Onhan sentään maanantai, päivä jo puolessa välissä, istun edelleen yökkäreissäni kuunnellen Frank Sinatraa, ja matematiikan kirjat odottavat minua kiltisti kauniissa kasassa. On siis selvää, etten tule saamaan tänään aikaiseksi mitään hyödylliseksi luokiteltavaa, joten voin yhtä hyvin päivitellä 101-listaani ja tehdä pienen tammikuukatsauksen.

Käy hiihtämässä
Check. Kahteen vuoteen en ollut koskenut suksiin, mutta pystyssä pysyin, joten siitä hyvästä ansaitsen kai taputuksen olkapäälle. Muistoksi jäi kipeät reidet. Jos tästä nuhanpoikasesta selvittyäni säitä vielä riittää, aion yrittää ladulle vielä uudemman kerran.

Myy kirpputorilla tavaraa
Eilen oli ensimmäinen tilipäivä ja halleluja, kokonaiset 10 euroa taisin jäädä voitolle. Ei siis mennyt ihan odotustenmukaisesti tämä, kun en edes päässyt eroon siitä tavarasta, mikä eniten tukkii komeroita. Eikä mieltä lämmittänyt yhtään enempää se, että tavaroita katosi pöydästä myös kulkematta kassan kautta.

Opettele harjaamaan hampaat vasemmalla kädellä
Ensin sitä tuntee itsensä pieneksi lapseksi, joka vasta opettelee käden hienomorotiikkaa ja tökkii harjalla vahingossa nenään ja leukaan. Hammastahnaa on aluksi ympäri kasvoja, myöhemmin vain suun ympärillä, ja lopulta vain hampaissa. Vanha koira oppii uudet temput ja vaihtelu virkistää.

Hanki hygieniapassi
En ole vielä keksinyt mihin tätä tarvitsisin, mutta koe on nyt läpäisty yhtä kaikki. Kortti on periaatteessa voimassa täältä ikuisuuteen, joten ei kai siitä haittaakaan voi olla.

Hiippaile yksin elokuviin
Hobitti-trilogian viimeinen, eeppinen päätösosa oli luultavasti nappivalinta tähän toimintaan. Olin siis  ensimmäistä kertaa yksin elokuvateatterissa, ja todellakin pidin siitä. Mistä lie johtui, että vaikka en vuodattanut kyyneltäkään (tai ehkä jokusen?) katsoessani itkuleffaa Tähtiin kirjoitettu virhe, Hobitissa pidätin itkua kaksin käsin suunnilleen joka kerta, kun joku kuoli tai oli mukamas kuolemaisillaan. Rohkenen epäillä, että se liittyi jotenkin tähän yksin oloon.

Norsu nimeltä Tantor

Lohikäärme

Taittele origami
Check out les pictures.

Voita joku shakissa
Pikkusisko sai kunnian kukistua mestarinsa edessä.


//PS Blogin osoite muuttuu siis keskiviikkona muotoon leveathaaveet.blogspot.com. Ihan vaan tiedoksi teille, ketkä ette seuraa tätä blogia bloggerin tai vastaavan kautta!

You upset my heart right from the start

Hyvä fiilis. Korvaamaton hetki. Tuntuu kuin olisin pitkään jo kahlannut syvissä vesissä. Silmäluomet painoivat, pysyin neljän seinän sisällä vähän enemmän kuin tavallisesti. Pitkän hetken  ajan elämä tuntui taakalta, jota oli vain pakko jaksaa kantaa. Elämäkö olisi taakka, kuinka kamalaa.

Radiossa soi Paul Ankan Crazy Love, ja äiti mainitsi ohimennen, kuinka mummoni oli ollut kyseisen lirkuttelijan "jättestor" fani. Niinpä minä kuuntelin sen laulun vielä muutaman kerran ennen kuin astuin matematiikan luokkaan. Hassua, kuinka pienet arjen yksityiskohdat nostavat suuria taakkoja harteilta. Sitä yrittää kerätä voimia sielunsa syvimmistä kolosista, motivoida itseään tulevaisuuden visioilla ja tsempata mieltään suurin sanoin. Loppujen lopuksi kaiken tuon saattaa korvata yksi ainoa laulu. Laulun soidessa nappikuulokkeissani, kuvittelen mummoni kuuntelemassa sitä sähisevistä stereoistaan. Silmät suljettuna, vaaleat hiuksensa täydellisellä permanentilla. Pieni hymy nousee huulilleen. Niin myös minun. Taakka kevenee, selkäni suoristuu. Tästäkin talvesta selvitään kyllä. Paras tapa selvitä ei ole sietää, vaan nauttia. Voisin istua huoneeni lattialla neljän seinän ympäröimänä ja antaa lumen sulaa ulkona. Tai voisin vetää toppavaatteet ylle ja kaivaa kirotut sukseni esille. Valinta on minun; nauttiako vai sietää?



//Hei lukijat! Blogin nimi vaihtui, mutta osoite on edelleen vanha. Pidän tämän osoitteen vielä suunnilleen viikon ajan, kunnes se muuttuu muotoon leveathaaveet.blogspot.com. Älköön siis kukaan eksykö osoitteen muuttuessa.

101 in 2015

Bangarang! Blogin nimi uusiutui! Olin jo ikuisuuden verran kaipaillut suomenkielistä nimeä tänne, enkä nyt kovinkaan tunne enää eläväni "maskin takana". Joten naamarit hiiteen ja rehellisyyttä peliin, neidit.

Miltäs teikäläisten elämä vuosimallia 2015 näyttää? Ei hassumpaa, eikö vaan? Minä ainakin olen tyksinyt. Toki päässäin pyörii edelleen kysymyksiä miljoona ja kaks, mutta meh, antaa elämän yllättää. En tehnyt lupauksia uudellevuodelle, sillä olen parin yrittämisen jälkeen todennut, etten saa niillä mitään aikaiseksi. Tällä kertaa kokeilen jotain uutta - ämpärilistaa. Listasin viime vuoden viimeisten viikkojen aikana 101 tekoa tulevalle vuodelle. Ympäripyöreiden "kuntoile enemmän ja laiskottele vähemmän" -latteuksien sijaan listasin konkreettisia ja selkeitä tekoja. Osa on vähän nolompia haaveita ja osa ehkä jopa henkilökohtaisia, joten julkaisen tänne äärettömään bittiavaruuteen vain hieman lyhennellyn, sensuroidun listauksen. Lisään varmaan tuonne oikealla pönöttävään paneeliin jonkun välisivun, jossa pienet ja suuret haaveeni/haasteeni pysyvät kivasti järjestyksessä.

Listalla on sekä pieniä, hassuja elämää sulostuttavia tehtäviä että vähän suurempia elämänmuutoksia. Tarkoitukseni ei ole lähteä suorittamaan näitä verenmaku suussa tai, herra varjele, ottaa tästä minkäänlaista stressiä. Hauskanpitoahan tämä vain. Haluan vain varmistaa, että saan tänä vuonna edes jotain aikaiseksi. Haluan voida vuoden päästä sanoa, että ei se vuosi hukkaan heitetty ollut, tulipahan ainakin kasattua se korttitalo. Haluan inspiroitua ja innostua, haluan kaivaa esiin sen hilpeän leikkisän puoleni, jonka kadotan usein arjen harmaudessa. Tahdon haaveilla ja tuntea. Haluan haalia tusinoittain uusia muistoja. Tällä kertaa aion haastaa itseni yhä useammin mukavuusalueeni ulkopuolelle, aion pakottaa itseni vaihtamaan näkökulmaani ja ajattelemaan uudella tasolla. Suuria sanoja, uudenvuoden hengessä tietysti. Seuraavaksi sanoista teoiksi, mikä ei todellakaan ole koskaan ollut vahvuuksiani. Siitä blogini uusi nimikin varmaan, heh. Ja hei ystävät, saatte kaikin mokomin auttaa minua, jaettu ilo on kaksinkertainen (vai miten se meni) ja the more the merrier.

Pannaan hösseliksi sitten!